Kovin on kosteaa ja sateista, havahduin eräänä päivänä siihen, että ilmassa oleva kosteus oli tehnyt kaikki parvekekasveissa olevat hämähäkkien verkot näkyviksi.

Eräänä iltana seurasimme ystäväni parvekkeelta, kuinka valtavan kokoinen turistiristeilijä sai kuin saikin käännettyä itsensä lähtöön Portimãon satamasta. Kun kyseinen kerrostalon kokoinen laiva oli saapunut satamaan, olivat aallot ja tuulet olleet niin voimakkaita, että laiva piti jättää laituriin väärin päin. Siis ajaa keula edellä. Tämän vuoksi tuo kääntöoperaatio piti suorittaa ennenkuin pääsi lähtemään satamasta.

Tänään on jotenkin tyhjä päivä. Kotona on ihan liian hiljaista, koska rakas poikani puolisonsa kanssa lähti tänään kohti Lissabonia. Viikon verran tässä ehdimme viettää aikaa, tutustua ostoskeskuksiin, paikallisiin kuppiloihin ja ravintoloihin, vierailla Alvorissa sekä pariskunta ehti viettää yhden päivän Lagosissakin tapaamassa suomalaisia tuttujaan siellä.

Sen verran täpinöissäni olin heidän vierailustaan, että tein ihan älyttömän mokan. En vain osannut keskittyä yhtään… Poikanihan on allerginen kissoille ja allergialääkettäkin oli hankittu, mutta jostain käsittämättömästä syystä käteeni tarttui lääkekaapista Ibuprofeiinipakkaus. No, eihän kipulääke allergiaan auta, muutama päivä meni ennenkuin tajusin virheen.

Maisemat rannalla tuli katsastettua, sekä etsittyä ruokapaikat, joissa on mahdollista saada edes jonkinnäköistä vegaanista ruokaa. Alvorista löytyi yksi todella hyvä ravintola, Lusitania, Tässä on Trip advisorin linkki ravintolasta. Jouni myös laittoi oikein hyvää vegaaniruokaa.

Ennen juna-asemalle menoa kävimme vielä juomassa bicat, siis espressokahvit, saatoimme nuorison junaan ja takaisin tullessa kadulla tuli vastaan aivan älyttömän söpö näky. Siitä vielä pari kuvaa. Ja sitten yritän toipua ikävästä, joka nyt on jäänyt jäljelle.

