Aivan virallisesti, kalenterissa lukee niin, on kevät alkanut tänään, koska on kevätpäivän tasauksen päivämäärä. Tästä lähtien päivät pitenevät ja yöt lyhenevät. Tänään aurinko on ylhäällä 12 tuntia ja 7 minuuttia.
Kevät näkyy myös lintujen levottomuutena. Eräänä päivänä naapurikaton lokkipariskuntaa tuli häiritsemään joku vieras lokki, ehkä kilpakosija. Monta minuuttia vakituinen asukas rökitti tunkeilijaa, ne nokkivat toisiaan, repivät toisiaan siivistä ja lopulta kotikattonsa paremmin tunteva lokki ajoi vierailijan katon reunassa olevaan vesikouruun, josta se oli helpompi ajaa pois, koska tunkeilija oli jo selvästi alakynnessä. Seuraava video on taistelun loppukohtauksesta. Lokkien kirkuminen kyllä kuuluu kovasta tuulesta huolimatta.
Vapaaehtoisia valvojia
Jos on kovin kuuma, ja ehkä myös uteliaisuudesta, täällä näkee paljon ihmisiä roikkumassa ikkunoissa, tai siis nojailemassa ikkunalautoihin. Näitä mammoja, joskus myös pappoja, kutsutaan leikillisesti vapaaehtoisiksi turvahenkilöiksi, koska he valvovat, mikäli kadulla tapahtuu jotain poikkeavaa, kuuluu ylimääräistä meteliä tai vastaavaa. Erään talon ikkunaan on taitavasti maalattu täti katselemaan ulos, talo olisi myynnissä, niin alakerran kahvilatila kuin myös yläkerran asunto.

Kalakauppareissu
Eräs tuttavani kävi ostoksilla läheisessä kalakaupassa, odottelin ulkopuolella, koska minulla ei ollut mitään ostettavaa. Lähdimme siitä sitten kävelemään, kun ostokset oli suoritettu, enkä ehtinyt ajoissa varottaa, ennenkuin hän törmäsi ulkona roikkuvaan kuivumassa olevaan kalannahkaan. Siitä riitti hupia. Toivottavasti kalakauppiasrouva ei huomannut, en kyllä usko, koska hän oli juuri putsaamassa jotain kalaa toiselle asiakkaalle. Ja toki kuivatettu kala jollain lailla valmistetaan, joten en usko, että siinä on isoa epähygieenisyysvaaraakaan. Ei vaan ole erityisen hauskaa kadulla kävellessään saada raakaa kalaa lääppimään naamaansa.


fenkoli (345g)… Vihannekset ovat hyvän kokoisia. Ja makuisia.
Hinta yhteensä noin neljä euroa.
Olen monesti miettinyt mitä sulle kuuluu. Täällähän löytyi. Hyvää kevättä sinnekin. Täällä vielä odotetaan lämpöä.🕶🧣
Hei, Tuija! Olipa kiva, että kommentoit. Elämä vie eteenpäin tästä p••••sta koronasta huolimatta. Asumme vakituisesti Algarvessa nykyään, otin vuoden verran varhennettua vanhuuseläkettä ja saan oikean eläkkeen ensi syksynä. Mitä sulle kuuluu? Oletko
Instassa tai FB:ssa? Sielläkin voisi viestitellä.