Rannalla ja piknikillä


Muutaman päivän on nyt ollut todella navakka tuuli, onneksi ehdimme rantareissuun ja piknikille ennen näitä kovia ja kylmiä tuulia.

Ajoimme ystävien kanssa Carvoeiroon, joka näytti pieneltä kylältä. Siellä käsittääkseni kulkee kaksi pääkatua hyvin lähellä toisiaan rannan suuntaan. Katujen välissä on yleensä yksi talo, jonka alakerrasta pääsee läpi, mikäli siinä on kauppa tai kuppila. Lisäksi pienet, kapeat kujat yhdistävät näitä kahta pääkatua. Ja rakennustyylejä on moneen makuun.

Carvoeiron ranta on pieni ja suloinen paikka, josta kohoaa korkealle kallioiden päälle kävelyreitti. Sinne on rakennettu lankuista kävelylaituri, vai miksiköhän sitä pitäisi kutsua. Näkymät merelle ovat mahtavat.

Kovin portugalilaiselta ei elämä Carvoeirossa vaikuttanut. Siellä kuulemma asuukin runsaasti eri maista tulleita matkalaisia, eniten brittejä, kuulin. Viihdyn itse paremmin Portimãossa, ainakin ensivaikutelman perusteella, mutta oli todella mukavaa päästä katselemaan vaihteeksi muitakin paikkoja. Ja toki, kun on paljon ulkomaalaisia, ovat hinnat joka paikassa paljon korkeammat kuin täällä meillä.

Meren muokkaamat kalliot ovat mahtavaa katseltavaa. Ja niitä täällä riittää. Carvoeirossa on rakennettu portaita ja jopa ravintola ihan alas meren kaivertamiin onkaloihin. Rohkenen epäillä, onko ravintola auki talvisin, jolloin aallot saattavat nousta monen metrin korkuisiksi.

Meren muokkaamia kallioita pääsee tutkimaan ihan läheltäkin, ja löysimme – tai Juhani löysi – yhden kallio-onkalon, johon pääsi sisään. Innostuimme valokuvailemaan ja pois tullessamme huomasimme, että ulkona olivat seuraavat onkalontutkijat jo siivosti maskit naamalla kahden metrin välein jonottamassa.

Nautimme piknik-aterian seuraavan videon maisemissa; Piripirikanaa, riisiä, herneitä, leipää ja valkosipulivoita. Ja oli niin hyvää. Tuo puusta rakennettu kävelyreitti on monen suosima patikointimaisema, ja todella monet ohikulkijat toivottelivat meille hyvää ruokahalua. Hauskaa!

Kolumbuksen malliin rakennettu laiva, jolla pääsee kohtuullista korvausta vastaan seilaamaan merelle, on ehdottomasti suunnitelmissa jossain vaiheessa. Se lähtee tästä ihan kävelymatkan päästä Portimãon joen varrelta.

Ja nyt on kaupunki ihan sekaisin, koska F1-ajot ovat tulossa ensi viikonloppuna. Toreille ja aukioille on ajettu autoja, joita pääsee pällistelemään, kahvilat saavat lisää asiakkaita, en tiedä, paljonko porukkaa pääsee kisoja katselemaan, kun on tiukat rajoitukset, mutta uskon, että kaupunkimme ravintola- ja hotelliyrittäjät ovat onnellisia tästä tapahtumasta. Itse ajattelin kyllä pysyä kotona neulomassa sukkia. Autourheilu ei ole oikein koskaan innostanut meikäläistä.

Tällaisia kummallisia menopelejä on roudattu
meidän rauhalliselle lähiaukiolle.

Jätä kommentti