Viime viikolla kävimme FB:n marketplaceltä löydetyn rouvan luona. Hän asui jännässä asunnossa, jonka terassi on maantason alapuolella. Kaksi pientä ja vilkasta koiraa ilmoittivat rouvalle heti, että nyt on joku siellä lähellä, aidan takana toki. Terassi oli täpötäynnä erilaisia ja eri kokoisia kasveja, joita hän myi. Sieltä sitten tuli mukaan muutama kasvi lisää meidän terassille. Apuna onneksi oli ystävämme, jolla on auto käytössään, muuten koko juttu olisi ollut mahdoton. Kävimme kyseisessä paikassa jo edellisellä viikolla ja totesimme, että ilman autoa ei pärjää. Silloin mukaan tuli vain elefanttipensas, joka oli sen verran pieni, että sen saattoi kantaa kassissa kävellenkin. Nimensä kasvi on saanut kuulemma siitä, että elefantit mielellään syövät sen lehtiä. Onneksi meillä ei ole näkynyt elefantteja.
Autolla saatiin tuotua Hibiscus, joka on pitempi kuin minä, saniainen, joka jostain syystä haaroo lehtiään, sellaista en ole ennen nähnyt, sekä komea rahapuu. Jouni nousi keittiöportaille, auton kuljettaja seisoi kadulla verkkoaidan takana, ja rouva nosteli kamalan painavia ruukkuja Jounille, joka sitten nosti niitä eteenpäin aidan yli. Pari kasvia olivat niin painavia, että jouduimme kantamaan ne kotiportaissa kahteen pekkaan kassissa yksi kerrallaan. Ihmettelinkin suuresti, kuinka tuo myyjärouva oli niin vahva, että ihan itsekseen vain nosteli ruukkuja ylös. Luultavasti hän nostelee niitä päivittäin, ja kyllä niitä vielä kauppojen jälkeenkin jäi sinne nosteltaviksi.
Mutta mulla on nyt jännää, että osaanko hoitaa noita kaikkia niin, että saan ne pysymään elossa.
Kasteluretki maatilalle
Olen aiemminkin kertonut tuosta maatilasta, jolla taas vierailimme eilen. Appelsiinisato vaati nyt kastelua, ja siinä tarvittiin apuvoimia. Appelsiinit kypsyvät joulukuussa. Toimimme perinteiseen malliin, miehet tekivät plantaasihommia, minä suurimman aikaa neuloin, ja sitten laitettiin naisvoimin ruokaa. Oikein pihassa olevalla puugrillillä. Ei minusta olisi edelleenkään maalla asujaksi, siellä oli ihan hirveästi ampiaisia…. Mutta muuten päivä oli aivan ihana. Muutama kuva sieltä.
Rantaretki Alvoriin
Alvorin ranta on mahtavan suuri, hiekkaa ja vettä riittää. Vielä alkuillastakin aurinko lämmitti ihanasti ja meri – oi meri – se on aina niin sykähdyttävä. Uimassa ei kuitenkaan käyty, mutta rantahiekalla patikointi tekee hyvää niin jalkapohjille kuin mielenterveydelle.
Kuten tyhmät turistit konsanaan päädyimme ensin janoisina kioskille, jossa olut maksoi 3€, se on ihan kauhea hinta, ja se kyllä luki hinnastossa, mutta emme älynneet katsoa, voi meitä!
Onneksi Alvorista löytyy halvempiakin paikkoja! Ravintola oli ihan täynnä ja ensimmäistä kertaa tänä korona-aikana näin, kuinka (nuoret) ihmiset halailivat ja antoivat poskipusuja, se ei tuntunut yhtään hyvältä. Pöytien turvavälit kyllä olivat kunnossa, mutta monessa pöydässä oli valtavan isoja porukoita viettämässä alkuiltaa.
ilman kellonaikoja.
Sekava vuodenaika
Päivällä tarkenee ihan sortseissa ja topissa, jos ei tuule kylmästi, ja kuitenkin kauppojen ikkunoihin on ilmestynyt aivan eri vaatteet kuin kesällä oli.
Luksusta eläkeläiselle
Ikinä minulla ei ole ollut Suomessa joko aikaa tai varaa hoidattaa itseäni kuten täällä. Oma hieroja, kampaaja ja kosmetologi. Eikä ihan mikä vaan kosmetologi, häneltä sujuvat jalka- ja käsihoitojen lisäksi kasvohoidot, aromaterapiahieronnat, klassiset hieronnat, geelikynnet ja ties vaikka mitkä hoidot, kaikkea en ole ehtinyt edes kokeilla. Ja hinnat ovat kohtuulliset. Ensi viikolla pääsen taas hoidattamaan jaloistani pois kovettumia, joita Alvorin hiekka ei vielä ehtinyt hioa.
Tämän hoitolan monitaiturirouva vielä lupasi ottaa minun ja erään toisenkin neulojan villasukkia myyntiin, joten arvatkaa vaan, heiluvatko täällä nyt puikot kovaa vauhtia. Sen verran talvella on kivilattioilla viileää, että villasukat tulevat tarpeeseen. Onneksi olen jo muutaman vuoden ajan kantanut matkalaukussani lomille tullessa tänne suomalaista sukkalankaa, sellaista en ole täältä löytänyt.
Mikin kirjoituksia Portimãosta 