Meidän iki-ihana lihakauppiaamme Talho Novo on kuulemma jo vuosia lahjoittanut paikalliselle afrikkalaisyhteisölle ruokatarvikkeita. En ikävä kyllä tiedä, mistä Afrikan valtiosta he ovat kotoisin. Ruokatarvikkeet ovat käsittääkseni sellaisia, joista me eurooppalaiset emme osaa valmistaa mitään. Ei ehkä voi sanoa, että jätettä, mutta asioita, jotka jäävät myymättä. Vastineeksi on tuotu maistiaisia ruoista, joita he ovat valmistaneet ja Jounikin on kerran osunut paikalle, maistanut, ja hyvää oli.
Viime viikolla koko yhteisö päätti kiittää tästä toiminnasta. Rumpujen, laulujen ja Portugalin lippujen kera marssittiin lihakaupalle ja ojennettiin kauppiaspariskunnalle lahjaksi afrikkalaiset viltit. Onneksi Jouni osui taas paikalle ja sai tuon yllä olevan kuvan. Siinä on juuri rumpukulkue tulossa.
Tästä minä.tykkään, yhteistyötä vilpittömin ja iloisin mielin.
Suomalaistenkin kesken on kyllä paljon yhteistyötä. Ensi viikon lauantaina on kässäkerhon kevätmyyjäiset, ja sehän tietää minulle ruisleipien leivontaa ja villasukkien myyntiä.
Muutoin tuntuvat voimat olevan aika vähissä, ja epäilen, etten ole ainoa, joka tuntee niin, kun olen ihmisten kanssa jutellut. Pitäisi jotenkin ammentaa energiaa tuollaisella afrikkalaiselle tyylillä, mutta en oikein osaa.
Talvi on ollut huono ja raskas, siinä on ehkä syy väsymiseen.
Mutta meillä asuu yksi pieni, joka ei tunnu väsyvän. Paitsi silloin, kun hän nukkuu, niin nukkuu tosi sikeästi. Ilmeisesti olo on turvallinen, kun ei herää mihinkään tavallisiin kodin ääniin, kuten vanhempi ”siskonsa”.
Edellisissä kuvissa tosin tilanne on päinvastoin. Hannes pedissään nauttii auringon lämmöstä ihan hereillä ja Monami nukkuu meidän sängyssä.
Mikin kirjoituksia Portimãosta 