Elokuun elämää

Kuivausrumpua ei tarvita, kun lämmöt ovat sellaisissa lukemissa, että pyykit kuivuvat melkein vartissa.

Ja tapahtumia on riittänyt…

Saimme kutsun mekkojuhliin, miesten ei kuitenkaan tarvinnut pukeutua mekkoihin, mutta me naiset otimme mukaamme kaikki mekot, jotka vain mahtuivat päälle. Kiva ilta, ja paljon hyvää syötävää, joten ei ihme, etteivät kaikki mekot enää mahdu.

Korttiakin on pelattu ahkerasti, ensin tuttua Shanghaita meillä, ja sitten opimme uuden pelin, nimittäin Kingin. Se olikin kiva peli, eikä niin pitkä kuin Shanghai,

Joen varrella on ollut jo viisi päivää sardiinifestarit, joissa myös kävimme kääntymässä. Sardiinit jäivät syömättä, hinnat ovat nousseet kovasti. Meistä rohkein osti itselleen annoksen, joka ei paljon kehuja saanut. Paikallista porukkaa oli kuitenkin paljon ja perheet ja suvut nauttivat yhdessä näistä isoista ilmaisista tapahtumista.

Meidän pitkän pöydän toisessa päässä istuivat isoisä ja -äiti neljän villin lapsen kanssa. Nuorimmat olivat kaksospojat, jotka eivät millään jaksaneet istua paikoillaan, saivat jopa istuinpenkinkin kaatumaan siinä pomppimalla. Sitten oli tyttö, ja vielä isoveli. Ja kaikki mahtavan näköisiä kiharatukkaisia lapsukaisia. On se vaan hauskaa puhua suomeksi, mitä tuostakin porukasta ajattelimme. Aika varma voi olla, ettei kukaan ymmärrä. Nimitimmekin heidät viidakkokirjan tai Tarzanin jälkikasvuksi, olivat niin villejä ja suloisia. Tilanne rauhoittui vasta, kun äiti tuli paikalle ja toi heille syötävää.

Eilen olimme perinteisessä suomalaisten tapaamisessa Rochalla. Meitä on täällä niin vähän tällä hetkellä, että odotamme talvisuomalaisten paluuta. Jotain pientä ohjelmaa kuitenkin oli, kun paikalle ajoi mies valkoisen samojedinsa kanssa. Aluksi näytti siltä, että koita ajaa autoa, ja sillä oli jopa aurinkolasit päässä. Kuljettajaa ei näkynyt meille lainkaan. Kyseinen auto – Lamborgini – sai kaikki pysähtymään ja ottamaan valokuvia. Ja niin teimme mekin…