Tähän kirjoitukseen etsin pätkiä vanhoista blogeistani, yhden joka vuodelta. Jätän kuitenkin pois tuon pandemian kuvailun, vaikka se ensimmäisiä vuosia kovasti varjostikin.
Muutimme vakituisesti nykyiseen kotiimme 2.6.2020. Alla oleva kirjoitus on kopioitu blogistani siltä kesäkuulta .
On tämä vaan ihmeellistä! Viikko sitten sunnuntaina toivuin työnteosta ja jännitin, kuinka meidän reissun oikein käy. Nyt istun kattoterassilla, työnteosta tuntuu olevan ainakin seitsemän vuotta aikaa, ja kaikki on hyvin.
Suunnittelen vaihtavani verhot, peseväni ikkunat, imuroivani ja peseväni myös lattiat, mutta toistaiseksi vain suunnittelen… ehkä vaikka huomenna tai myöhemmin ensi viikolla, ja tämä on ihanaa! Kun ihan luvan kanssa saa vain olla, nukkua niin pitkään kun väsyttää, ja valvoa niin pitkään kun huvittaa.
Viisi vuotta eläkepäiviä on hurahtanut todella nopeasti. Olemme jo saaneet paperit sisään seuraavan kymmenen vuoden residenssiä varten. Tuo gobeliini, jonka ostin huonekalukirppikseltä 30 eurolla on edelleen seinällä.
Seuraava pätkä muistoista on tammikuulta 2021
Apteekin lämpömittari
Apteekkien ulkopuolella on yleensä lämpömittari, sekä paljon muuta infoa aukioloajoista, tarjouksista ja mahdollisesti muustakin. Vaikka emme olekaan hautautuneet lumeen, kuten esimerkiksi Madrid Espanjassa, on ollut sen verran viileää, että erään apteekin lämpömittari oli seonnut täydellisesti.
Kylmiä ovat talvet olleet silloinkin, ja mitä useamman vuoden täällä asuu, sitä kylmemmiltä ne tuntuvat. Onneksi kotona on kunnolliset lämmityslaitteet ja villasukkia ja – vaatteita syntyy kyllä.
Ja kesät kuumia… seuraava teksti on vuoden 2022 heinäkuulta.
Huippuhelle
Kun viimeksi kirjoitin normaalista selviämisestä helteellä, niin nyt tässä taitolajissa on siirrytty seuraavalle tasolle.
Varjolämpötila on sääennusteen mukaan 38 astetta, apteekin mittari, joka myös mittaa varjolämpötilaa, näytti 41 ja Suomesta tuodulla saunan lämpömittarilla mitattuna auringossa lämpötila oli kello kolmen aikaan vähän päälle viidenkymmenen.
Vielä yksi kaupunkikuva muutama päivä sitten, koska siinä on niin hauskan värikkäitä taloja. Tuolloin pystyi vielä liikkumaan kaupungilla ja istumaan kahvilassa varjon alla. Olimme tulossa rannalta, missä toki piti koko ajan käydä uimassa, ettei pakahdu. Parin päivän päästä tämän superhelteen pitäisi laantua normaaliksi kolmenkympin kesälämpötilaksi, sitten pääsee taas rannallekin.
Täytyy myöntää, että alkuvuosina tuli käytyä todella paljon rannalla. Nyt olemme laiskistuneet, terassilla on paljon helpompi istuskella auringossa, kylmät vedet ovat haettavissa suoraan jääkaapista, WC on lähellä ja välipalaakin saa helposti keittiöstä. Olen kuullut muiltakin täällä asuvilta samankaltaisia kommentteja, kai sitä vain tottuu asumaan rantakaupungissa.
Lokakuu 2023
Turistilaumat ovat häipyneet ja kaupunki on taas oma rauhallinen itsensä. Niin nautin näistä lämpimistä päivistä, kaupungilla on mukavaa istuskella. Jopa meidän oman kahvilan isäntä istuu joskus alas juttelemaan. Tämähän on tapana, että jokaisella on oma kuppila, johon aina pysähtyy, kuin olohuone, meidän on Pastelaria Marinho, ja seuraavassa kuvassa Mario – omistaja – tosiaan kerrankin on istumassa pöydässä eikä juokse koko ajan jonnekin. Mutta ammattilainen hän on, aina mustat housut ja valkoinen paita työasuna.
Sama kahvila on edelleen meidän kotikuppilamme, ihan päivittäin siellä ei tule käytyä, kuten monet paikalliset tekevät. Ja nykyään, kun istuu tuolla ulkona, ovat monet ohikulkijat jo tuttuja ja toki kaikkia kuuluu tervehtiä ja kysellä, onko kaikki hyvin. Tuntuu mukavalta kuulua yhteisöön.
Pikkuista kisua ja juhannusaaton juhlaa
Saimme farmilta Mexilhoeira Grandesta ihanan, pienen mustan kissan. Tarkoitus on, että Monamilla on seuraa ja yksi pikkuinen pelastetaan ennen ensi talvea, jolloin farmilla ei enää vakituisesti asu ketään.
Maanantaina 17.6. saimme kotiin toisen kissan – ja samana päivänä illalla Jounin tytär sai tyttövauvan. Että tuli tuplaonni. ❤️❤️
Sopeutuminen pienen kissan kanssa on edennyt, mutta hitaasti. Hän arastelee vieläkin ihmisiä, eli siis meitä, mutta Monamin kanssa menee jo ihan hyvin. Isosisko on ehkä parasta, mitä pikku Hanneksella on täällä. Ja toki täysihoito ja huolenpito. Mielenkiinnolla seuraamme, kauanko aikaa menee siihen, että Hannesta saa silittää.
Ensimmäisenä piti tietenkin käydä eläinlääkärillä verikokeessa, jotta saatiin selville, ettei Hanneksella ole kissojen leukemiaa tai AIDSia, jotka voisivat tarttua Monamihinkin. Ei onneksi ollut, mutta pariin kertaan jouduimme siellä käymään, koska ensimmäisellä kerralla hoitaja ei ollut paikalla, emmekä me kukaan, lääkäri ja me Jounin kanssa, saaneet pientä villipetoa aloilleen verikoetta varten. Seuraavalla kerralla kaikki meni hienosti.Lääkärissä pyyhkeen sisässä ja ihan rauhallisena, kun on asiantuntevat kädet hoitamassa.
Tänään Hanneksella oli iso koetus, kun imuroin asunnon ja pyyhin lattiat. En nähnyt häntä missään. Kun on tarpeeksi pieni, pystyy piiloutumaan todella hyvin. Ensimmäiset kaksi vuorokautta hän viettikin täällä vierashuoneen kirjahyllyn alla. Ja maukui koko ajan. Soitin jo huolissani tämänhetkisille farmin asukkaille, että tällä lapsella on nyt kamala ikävä äitiä, että pitäisiköhän meidän tuoda hänet takaisin. He osasivat rauhoitella minua ja siitä sitten lähti positiivinen kehitys alkuun. 💕💕
Maanantaista perjantaihin elämä menikin aika kissavoittoisesti, mutta juhannusaattona meidät oli kutsuttu juhliin. Aivan mahtavaa ruokaa – taas! Savulohta ja ihania lisukkeita
Ilta kului kaikenlaisia herkkuja nauttiessa sekä Trivial Pursuitia pelatessa. Fiksusti isäntäväki aina arpoo joukkueet, ei siitä mitään tulisikaan, jos itse saisi valita joukkueensa. (Siis alammeko me eläkeläiset jo muistuttaa lapsia?) Ennen Trivialia oli vielä portugalin kielen visa, jonka Jouni voitti! Mahtavaa!
Erityisen iloinen olen tästä suomalaisyhteisöstä täällä. On niin paljon kaikkea tapahtumaa ja hauskaa tekemistä. En osaa edes laskea, kuinka moniin mukaviin ihmisiin olen tutustunut, mutta moniin…
Hannes antaa jo silittää ja nukkuu meidän jalkopäässämme sängyssä aina aamuöisin. Yöllä nuo kissat taitavat riehua ja ajaa toisiaan takaa, päätellen aina rytyssä olevista matoista ja lukuisista kissankarvatupsuista lattialla.
Nyt ollaan vuodessa 2025, kesäkuun alussa. Hibiscus ja maljaköynnökset kukkivat,
Takana on muutaman päivän hellejakso, mutta nyt on jo viilennyt. Pääskyset lentelevät ja sirkuttavat sekä lokinpoikaset kasvavat kovaa vauhtia. Niitä oli kolme, mutta tällä hetkellä jäljellä on enää kaksi.
Todella nopeasti aika kuluu. Ja todella hyvin olemme kotiutuneet tänne. Tavaraakin on kertynyt jo melkein liiaksi asti, vaikka aloitimme täysin tyhjästä huoneistosta viisi vuotta sitten.
Mikin kirjoituksia Portimãosta 