Menneen talven kaltaista en ole vielä kertaakaan kokenut. Tammikuusta lähtien on ollut sadetta miltei joka päivä, kovat ja kylmät tuulet, jopa myrskylukemiin asti. Eräs suomalainen, joka on viettänyt täällä 34 talvea sanoi myös, ettei ole ikinä aiemmin elänyt niin rankaa talvea täällä kuin tämä oli. Mutta Portugalin huhtikuukin on vihdoin päässyt vauhtiin. Villit niittykukat kasvavat tienvarsilla ja joka paikassa, missä niille vähänkin löytyy tilaa.

Viikko sitten lauantaina meitä suomalaisia oli kokoontumisessa vielä aika paljon, vaikka iso osa on jo lähtenyt Suomeen. Aurinko helli ja mieli oli iloinen, vaikkei koskaan tiedä, vieläkö ensi syksynä nähdään.
Eilen meitä oli jo huomattavasti vähemmän, ja minua kosketti kovasti, kun eräs ystävä kertoi, että hänen lapsuudenystävänsä oli menehtynyt, eikä tehnyt mieli jatkaa iltaa, vaan mennä kotiin pakkaamaan ensi viikon Suomen matkaa varten. Silti vielä sanon kaikille, että nähdään syksyllä, vaikka usein saan vastauksen, ettei koskaan voi tietää… ja tottahan se on.

Miltei kaikki – tai ehkä jopa kaikki – harrastuskerhot loppuvat kesän ajaksi. Meidän ihana kässäkerhokin kokoontui viimeisen kerran tänä keväänä muutaman hengen voimin. Palaamme syksyllä…
Mutta käsityötä minulla silti riittää, mikä on ihanaa. Olen saanut tilauksen polvipituisista superohuesta villalangasta neulotuista pitsineulesukista. Nyt täytyy pitää kiirettä, että saan toisenkin sukan valmiiksi ennenkuin tilaaja matkustaa Suomeen.


Kesäksi pois matkustavat myös reilusti antavat kaikkea tavaraa, jota on jäänyt yli. Asunnot vuokrataan kesän aikana turisteille, jotka maksavat (huikeaa) viikkovuokraa, talviasukkailla on kuukausivuokrat. Tänään meillä olikin ihan luksusaamiainen, kun saimme suomalaista puuroriisiä, kuka voi väittää, että riisipuuroa voisi syödä vain jouluna, se on niin hyvää, että sitä voi syödä milloin vain. Tietty vaakaa kannattaa aina välillä vilkaista.

Lopuksi vielä sekä omiani että Maija Katilan ottamia kuvia tästä kukkaloistosta Portugalin keväässä.




Sekä Hannes piilossa…
