Kyllä tämä vanha kaupunki on mainio paikka asua. Istuskelimme vakiokahvilassamme, jossa toki olemme tervehtineet tuttuja kasvoja, vaikkei paljon juttelua olekaan ollut (kielimuuri).
Sitten eräänä alkuiltana vanha rouva alkoi puhumaan kanssamme, sekä portugaliksi että englanniksi, jos meidän naamamme menivät siihen malliin, että nyt ei ymmärretä. Miehensä oli kuollut 10 kuukautta sitten ja ikävä on kova. Pojastaan hän oli kuitenkin todella ylpeä ja onnellinen, poika on kirjailija, joka on kirjoittanut näytelmäkäsikirjoituksia ja lastenkirjoja. Tuntui mukavalta ja lämpimältä jutella hänen kanssaan.
Toinen jutustelija on mies, jota kutsumme ranskalaiseksi taksikuskiksi. Hän on todellakin tehnyt kuskin töitä Ranskassa. Kaikki menee ihan hyvin hänen kanssaan, jos viiniä, tai jotain vahvempaa juomaa ei ole nautittu liikaa. Mikäli on, hän kulkee kuppilasta toiseen kahden kehystetyn valokuvan kanssa. Toisessa on hänen edesmennyt vaimonsa ja toisessa tytär. Toki – suru on suuri vaimon menetyksestä ja tytär on silmäterä, aika samanlainen tarina kuin edellinenkin. Näin suomalaisittain vain sykähdyttää, että ihmiset niin avoimesti kertovat asioistaan. Ainoaksi ongelmaksi hänen kanssaan on joskus osunut se, ettei hän lopeta juttuaan melkein ikinä.
Sitten on Paulinho, suhteellisen nuori rastatukkainen kerjäläinen, jolla nykyään menee jo paremmin. Muistan ajan, jolloin hän eli ihan ryysyissä ja keräili maahan heitettyjä tupakantumppeja. Sittemmin hän on saanut sosiaaliapua ja olemus on siistiytynyt. Hän on todella kohtelias ja ystävällinen kerjäläinen, aina tervehdimme, kun kaupungilla tullaan vastaan. Ja toki myös annetaan apua silloin tällöin.
En ole kehdannut kuvata edellisiä henkilöitä, minusta kaikilla on oikeus yksityisyyteen, siksi ei ole mitään kuvia.
Kevät on tullut, edes vähäksi aikaa. Tänään olimme Rua Direitan katufestareilla. Aurinko paistoi, ihmiset olivat iloisia, porukkaa oli paljon liikkeellä vauvoista vaareihin ja mummoihin. Mukavaa musiikkia, kivoja käsityökojuja ja pientä purtavaa. Sekä ensimmäisen kerran vuoden 2025 aikana uskaltauduin ulos hellemekossa, enkä paleltunut.
Eilen oli tämän kauden viimeinen karaokeilta, jossa myös kävimme. Oli niin lämminhenkinen tunnelma. Jäähyväisfiiliksiä on ilmassa. Osa porukasta lähtee Suomeen kesän ajaksi ja osa on jo muuttamassa sinne pysyvästi. Se on ikävää. Mutta meillä kaikilla on omat syymme muuttaa paikkaa elämäntilanteiden mukaan. Itse koen ainakin toistaiseksi, että paras päätös on ollut muuttaa tänne.
Vielä kuva asuinkumppaneistamme…
Mikin kirjoituksia Portimãosta 