Sitä aikaa kevättä mennään, että yhdelle sun toiselle taas toivotellaan hyvää kesää Suomessa. Me pysymme toistaiseksi täällä, Suomi ei kovasti houkuta. Ja kun tietää, että se kunnon kevät ja kesäkin vielä tulee, niin se lohduttaa tällaisena supersadekautena. Surullista niille, jotka viipyvät täällä vain pienen aikaa ja säät ovat niin kylmät ja sateiset.
Kaikki odottavat, että kahvilassa pääsee taas ulos istumaan.
Kässäkerhon myyjäiset tuli pidettyä viime lauantaina ja olipa hieno kokemus! Paljon porukkaa ja hyvä tunnelma. Paikan vaihto hiukan isompaan tilaan oli hyvä ratkaisu. Ja koristeluvastaavamme todella panosti keväisen tunnelman saamiseksi. Eikä edes satanut kuin muutama pieni, nopea kuuro!
Meitä myyjiä ja leipojia on aika vähän… itse olen profiloitunut hapanleipiin, ja kun korvapuustien leipoja oli sairastunut flunssaan, niin kiireessä vielä myyjäisaamuna väänsin muutaman puustin. En ollut niistä ylpeä, pieniä ja rumia, mutta tulihan tehtyä, kun oli mainoksissa luvattu.
Mutta kiirettä on pitänyt, meillä kaikilla myyjillä.
Toki käsitöitäkin on aina myynnissä, niitähän kässäkerhossa syntyy koko ajan uusia, mutta nuo suomalaiset syötävät tuntuvat hupenevan käsistä.
JOTEN – jos joku täällä ensi syksynä asuva haluaa osallistua tekemällä karjalanpiiraita, pasteijoita, korvapuusteja tai jotain muuta omaa bravuuriaan, niin tervetuloa joukkoon! Syyspuolella on menekkiä myös joululaatikoille, jotka voi pakastaa joulua varten.
Näitä sateita ja kosteutta olen jo manannut moneen kertaan, ja vielä yksi juttu; kun porraskäytävän lattia on pesty, se kuivuu tosi hitaasti. Niinpä, kun erään kerran astuin ensin yhden, sitten toisen ja vielä kolmannenkin askelman alaspäin tasanteelle, en tajunnut, että se on aivan märkä. Liukastuin niin, että toinen jalkani jäi alleni portaaseen ja siitähän tulikin aika kipeä. Mitään ei revennyt tai mennyt poikki, onneksi, mutta aikamoiset mustelmat ja pieni rauhoituskuuri siitä seurasi. Nyt alkaa jo kävely sujua suht normaalisti, mutta odotan sitä aikaa, että pääsee taas reippaasti eteenpäin.
En ole pitkiin aikoihin ommellut mitään. Tänään tajusin, että en kertaakaan Hanneksen meillä olon aikana. Piti vain korjata Jounin paidasta pari revennyttä taskun reunaa, mutta siitähän tulikin aika show. Hannes yritti ottaa langanpätkistä kiinni, oli järjettömän utelias, kun näki liikkuvia osia, sekä hyökkäili jopa minun käsieni kimppuun, kun yritin hillitä hänen uteliaisuuttaan. Lopulta hän meni päiväunilleen ja sain homman tehtyä.
Mikin kirjoituksia Portimãosta 