Porukkaa vaan häviää täältä Suomeen, mutta onneksi kesän aikana tulee myös uusia kivoja lomailijoita.
Edelleen nautin näistä kukkivista maisemista, ei ole ollut kovin kuivaa.
Minun kasvieni tilanteet ovat vielä vähän hakusessa. Eipä ole ainakaan vielä tullut samettikukista, oreganoista tai ruohosipuleista yhtään mitään, täytyy opetella näitä oikeita kuukausia ja vuodenaikoja. Vanhat maljaköynnökset sentään jaksavat kukkia.
Naapurikaton lokkipariskunta on saanut kolme poikasta. Vanhemmat ovat aina välillä vähän ärhäköitä suojelemaan poikasiaan, tietenkin. Kissaa ei lasketa ulos ollenkaan, riittää ihan hyvin, että kissa on sisällä oven tai ikkunan takana kommentoimassa lokeille, ja toinen lokkivanhemmista ulkopuolella huutamassa. Heistä ei taida tulla kavereita, reviirikiistaa kun on…
koska vielä ei osata lentää.
Praia da Rochalla on pystytetty uusia infokylttejä. Minusta tuo on loistava idea, käytetään hiukan huumoria ja olisi toki kiva, että tuo menisi perille.
Laita minut tuhkakuppiin!
Viikon kuluttua lauantaina on Alvorissa iso karnevaalikulkue, SITA, Soul in the Algarve, sambaa, paljon musiikkia, upeita pukuja ja sellaista… Olen kerran ollut siellä ja kaikkein mukavinta oli, kun saimme istumapaikat aivan kävelykadun vierestä. Kulkueen tanssijat ottivat kontaktia ja käsiä läpsittiin sekä peukkuja näytettiin. Iloista menoa!
Viime tiistaina oli meidän mukavan kässäkerhon tämän kevään viimeinen kerta. Aluksi luulimme, että meitä on vain kaksi paikalla, mutta onneksi kaksi osallistujaa tuli vielä lisää. Syksyllä taas sitten tapaamme, ja kaikki joko tekevät kesällä käsitöitä omaksi ilokseen tai pitävät lomaa. Pääasia, että syksyllä taas nähdään.
Edellisestä kuvastakin voi päätellä, että yritän nyt totutella pitämään silmälaseja. Saapa nähdä, kauanko menee, ennenkuin sorrun taas laittamaan piilolinssit silmiini. Nämä vahvat kaksitehot aiheuttavat jonkun verran hoipertelua jo kävellessäkin, pitää vaan totutella. Ja arvatkaa vaan, millainen harjoittelu on pyöräilyssä.
Tänään kuitenkin rohkaistuin lähtemään lyhyelle fillarointimatkalle silmälaseineni – ja kauhean noloa – aloittaessani pyöräilyä tuosta ihan meidän rapun oven edestä törmäsin kadun vastapuolen jalkakäytävän korokkeeseen ja kaaduin. Perhana, arvatkaa vaan, mikä oli ensimmäinen ajatus.
-Toivottavasti kukaan ei nähnyt!
Täällä kun ihmiset vielä ovat niin ystävällisiä, että jos jotain tällaista tapahtuu, niin heti tullaan kysymään, että onko kaikki hyvin ja voinko jotenkin auttaa. Onnistuin kuitenkin lähtemään eteenpäin niin nopeasti, ettei kukaan ehtinyt tulla kyselemään. Verta vuotava polvi paikattiin vasta määränpäässäni tuttavan luona.
Portimãon satamassa oli tässä eräänä päiväni niin kaunis laiva, että se oli pakko kuvata. Normaalisti tuon sataman kaikki laiturit ovat täynnä mahdottoman isoja ja upeita moderneja luksusveneitä, mutta tämä seuraava herätti sympatiani.
Minä työstän mukavilta Suomeen lähteneiltä kässäkerholaisilta saamiani jämälankoja ja yritän keksiä paljon erilaisia tapoja käyttää niitä.
Mikin kirjoituksia Portimãosta 