Ja onhan niitä jo ollut jonkin aikaa. Eli kun suurin osa suomalaisista muuttaa täältä Suomeen kesäksi, niin onhan siinä kaikenlaisia heippa-hei-juhlia. Toki toivotaan, että ensi vuonna nähdään, ja siihen myös luotetaan, mutta onhan tämä kuitenkin aika liikuttavaa… aina keväisin isot heipat.
Mutta luonto kukoistaa, mä niin rakastan näitä keväitä, niin paljon kukkia ja väriä joka paikassa. Kävimme kävelemässä yhden tuttavani kanssa tarkoituksenamme saada vähän kuntoakin kohotettua, mutta jos reitin varrelle sattuu aivan ihania kukkia, niin en voi olla pysähtymättä kuvaamaan niitä. Sorry, tulee vähän taukoa patikointiin.
Tosin omat parvekekukat eivät voi ollenkaan hyvin. Kävimme tänään erään ruotsalaispariskunnan luona pikaisella iltavisiitillä ja kuulin, että pariskunnan herra oikein rakastaa puutarhan ja kasvien hoitoa. Ehkä saan vielä apua tähän asiaan.
Tämä pariskunta asuu aivan uskomattomassa paikassa tässä ihan lähellä meitä. Kaksikerroksinen asunto ja päälle vielä kolmas kerros katolla, josta on aivan hulppeat näkymät. Niistä muutama seuraava kuva…
Mutta kissa on mukana tässä kirjoittamisessa, kehrää hiljaa sylissäni ja on tyytyväinen kuten minäkin.
Huomenna on jälleen suomalaisten tapaaminen Rochalla, emmekä ole moneen viikkoon olleet siellä, mutta nyt todellakin haluan osallistua halaamaan heipat seuraaville Suomeen lähtijöille. Jotkut halaukset ovat jääneet välistä tässä muutaman viikon ajan, mutta emmeköhän taas syksyllä tapaa. Halataan sitten.
Vielä Portimãon paikallisia juttuja. Kissa on löytänyt itselleen hyvän paikan, hän ei taida pitää koirista.
50-vuotis seinälakana.
kuin talvella.
Mikin kirjoituksia Portimãosta 