Ei siis mitkään kissanristiäiset. Ystäväpariskuntamme on saanut asua vuokralla maatilalla tämän talven ja tässä kevään tullen he havaitsivat, kuinka kaksi eri kissanaarasta olivat raskaina ja sieltähän niitä poikasiakin sitten syntyi. Hyväsydämisinä ja monitaitoisina ihmisinä tosi monet reagoivat tähän perhetapahtumaan. Susu ja Veka olivat käyneet rakentamassa kissaperheille omat talot. Niitä maatilaa tällä hetkellä emännöivät Marika ja Minna olivat vielä hiukan ”koristelleet” ja lopputulos näyttää tältä.
Ja toki kissatalojen avajaiset olivat myös todella juhlalliset. Kukaan ei päässyt niitä taloja ihmettelemään – ne oli peitetty – ennenkuin silkkinauha oli leikattu poikki raikuvien aplodien saattelemana.
Eivätkä juhlallisuudet tähän lopu. Talojen ihasteluiden jälkeen jaettiin kunniakirja kissatalojen rakentajalle puheiden kera. Muitakin tärkeitä puheita kuultiin – Hannele ja Juhani, jotka alunperin olivat älynneet ehdottaa näille reissutytöille tätä asumismuotoa, palkittiin myös puheiden ja lahjojen kera. Niin sydämellistä ❤️❤️❤️.
Pöytä oli katettu aiheeseen kuuluvalla pöytäliinalla ja ruokatarjoilu oli aivan huippua, miten jotkut vain osaavat tehdä kaikkea niin hyvää!
Silti jälkiruoka on erityismaininnan ansainnut.
Sehän on kissan hiekkalaatikko lapioineen päivineen, emäntäväki kyllä kertoikin, että melkein pissat housuissa oli naurettu tätä valmistellessa. Ja miten hyvää… erityisen paljon minun makuuni olivat nuo kakkakikkareet, vaikka koko kakkupaistos oli mahtavan hyvää. On kyllä mukavaa, kun on luovia ja huumorintajuisia ystäviä!
Entäs ne juhlien kunniavieraat – edellisten lisäksi – kissat… toinen, musta emokissa uskalsi tulla aika lähelle, mutta toinen pysyi visusti piilossa. Asukkaiden aivan ihana pikkuinen koira myös osallistui kaikkeen mahdolliseen ja tämä rohkeampi musta kissa minusta ihan tahallaan tuli tepastelemaan ympäri ämpäri ärsyttääkseen tuota pikkuista valkoista koiraa, joka ehkä vain haluaisi leikkikaveria, mutta villinä ulkona eläneet kissat eivät ehkä ihan heti ala leikkimään.
Lisäksi remmi esti pikku Muusaa ajamasta kissamammoja takaa ihan mielin määrin.
Joku näistä kissanpoikasista tulee meille, kunhan on luovutusiässä. Aika vahvoilla on nyt tämä Mustan poikanen, joka on ollut niin rohkea, että emäntä saa ottaa häntä käteenkin. Mekin Jounin kanssa saimme häntä varovaisesti silitellä.
Tosin emme vielä ole nähneet toisen mamman, Kilpparin poikasia, ne kun on synnytetty ja piilotettu jonnekin naapurin tontin puolelle. Kilpparimamma kuitenkin käy farmilla syömässä siskonsa Mustan kanssa, joten eivätköhän sieltä jossain vaiheessa marssi poikueetkin syömään, kun imetysaika on ohi.
Yösydännä vielä sytytettiin tulet ja syötiin grillimakkaroita ja itsetehtyä perunasalaattia. Ei jäänyt nälkä näiden juhlien jälkeen! Mutta että ja hui hurjaa, miten oli mukavaa.
Ja täällä tämä meidän Monami odottaa, että minkälaisen vauvan hän saa hoitaakseen. Siis – ei varmasti odota – me vähän odotamme ja jopa jännitämme, mitä tässä oikein tapahtuu, mutta kyllä yksi pikkuinen on tervetullut meille joskus toukokuussa, kun on luovutusiässä.
Mikin kirjoituksia Portimãosta 