Näin meidän kioskin ikkunassa maailman mahtavimman stressilelun. Jos joskus vielä stressi iskee, aion ostaa tuollaisen.

Mutta eipä ole viime aikoina ollut stressin oireita, kun säät ovat alkaneet lämmetä eikä kuitenkaan ole vielä kovin kuuma. Siksipä on tullut harrastettua leppoisaa kävelyä muutamien ystävien kanssa. Tänään oli niin kauhean kova tuuli, että lenkki jäi lyhyeksi, mutta muutama päivä sitten tuli käveltyä Ferragudoon ja takaisin, jotain reilut viisi kilometriä. Matkan varrella on aivan mahtavia villikukkaniittyjä, sekä haikaroiden pesimispaikkoja. Niistä muutama kuva…




Lisäksi olen viehättynyt siitä, kuinka Ferragudossa roskakatokset, tai siis betoniseinät, joiden sisäpuolella on roskalaatikoita, on maalattu niin hienosti. Siellä on vielä vanhanaikaiset roskikset, koska nämä taideteokset ehkä pitää säilyttää. En tiedä. Portimãossa on modernit maan alla olevat moolokit. Mutta eiväthän ne niin hienoja ole, kuin Ferragudon roskisaitaukset.




Viime lauantain suomalaisten tapaaminen ravintola Gaiassa oli oikein mukava. Yksi porukka päätti tilata juustolautasen, eli käytännössä tarjottimen, ja olihan siinä kinkkuviipaleita, juustoja, hunajaa ja paljon muutakin hyvää. Tuota täytyy joku kerta vielä kokeilla.

Ja vaikka niin kehuin tuota Ferragudoa tuossa aiemmin, niin kyllä tämä minun kotikaupunkini Portimao vain on minulle se paras. Rakastan tuota joenrantanäkymää palmuineen, eikä minua yhtään haittaa, etteivät nuo palmut ole alunperin täältä Portugalista, vaan tänne tuotuja.


Ja vielä yksi ravintolasuositus täällä asuville. Ravintola Aldeia, jossa on myös vaihtuvia taidenäyttelyitä, sijaitsee täällä vanhan kaupungin kujilla, aivan ison kirkon takana. Sieltä saa maukkaita pikkuisia ruoka-annoksia, palvelu on ollut erittäin ystävällistä, ja tila on viihtyisä.






Paikka on avoinna klo 17.00- 02.00, mutta varmaan kannattaa tarkistaa päiväkohtaisesti.