Jonkin aikaa on ollut todella kylmää ja sateista, joten nyt, kun lämpötilat alkavat vähän kohota, niin kyllä sitä osaa arvostaa.
Pääsiäinen meni ihan rauhaisasti kotioloissa ja kaupungilla kierrellessä. Ehkä seuraava kuva antaa vihjettä siitä, miksi ei juurikaan tullut liikuttua mihinkään.
kun aikuinen (mummeli) hassuttelee.
Kässäkerholla oli pari viikkoa sitten yhdet läksiäiset, niitähän tässä nyt on koko ajan, kun suurin osa porukasta matkustaa Suomeen kesäksi. Se on jollain lailla haikeaa, mutta kesäksi taas tulee eri porukkaa, joita on mukava nähdä.
Muutama kuva kässäläisten läksiäisistä…
Mutta perinteistä täytyy pitää kiinni, vaikka osa porukasta jo matkustaakin. Eli kässäkerhon keväinen ravintolareissu järkättiin viime tiistaina. Kokoonnuimme ravintola Pote Cheioon Alamedan laidalle. Pastaa ja pizzaa, mutta mielestäni parasta, mitä Portimãosta saa.
Älyttömän surullisena olen viime aikoina lukenut Suomen uutisia. Eikä nyt ole kyse lumisateesta… vaikka onhan sekin raskasta, kun odottaa kevättä.
Huolettaa, mihin lasten ja nuorten pahoinvointi on menossa. Kuinka rakkaat ex-kollegat jaksavat tässä myrskyssä? Osasinko minä aikoinani nähdä riittävästi merkkejä pahoinvoinnista? Toki ammattitaitoinen ja tehokas oppilashuoltotyöryhmä auttoi minua, mutta kun jouduin istumaan yhdessä jos toisessa palaverissa sairaalakoulun, lastensuojelun tai nuortenpsykiatrian kanssa, niin sehän oli minulle ylimääräistä – siis palkatonta – työtä. Pitäisiköhän poliitikkojen kiireytensä keskellä puuttua myös tähän? Tosin en
tiedä, kuinka asiat ovat nykyään, saattaahan moni juttu olla muuttunut. Mutta sen vielä haluan sanoa näin ihan julkisesti, että oma työyhteisöni tuki minua mahtavasti silloin, kun vielä näiden asioiden kanssa painin. Kiitos yhteisölle ja rehtoreille!
Ja sitten tämä meidän pikkuinen – ne, jotka eivät välitä kissoista, voivat lopettaa lukemisen tähän.
Näin hän pitää mammaa kahdella kädellä, siis etutassuillaan kiinni, että älä vaan nyt keksi lähteä mihinkään.
Olemme sittenkin ajatelleet ottaa hänelle kaverin maatilalta, jonne juuri vähän aikaa sitten on syntynyt kahdetkin pennut. Aluksi ajattelimme Canil municipal de Portimãota, joka on kunnan ylläpitämä löytöeläinten hoito- ja adoptointipaikka. Mutta kun tuttujen maatilalla nyt on pentueita, niin ehkä sieltä kuitenkin. Toinen emo on kirjava, ja on piilottanut pentunsa naapurin puolelle, toinen emo on musta, ja hänellä on neljä pientä mustaa karvapalloa. Joskus toukokuussa koittaa aika lähteä kissanhakureissuun… jännittävää! Ja ihanaa!
Mikin kirjoituksia Portimãosta 