Olen jo uskaltautunut kaupungille sortseissa ja sandaaleissa, vaikka siitä tuleekin turistiolo. Paikalliset vielä kulkevat vähintään collegehuppareissa ja pitkissä housuissa, jotkut jopa toppatakeissa edelleen. Päivällä on kuitenkin aivan ihanan lämmintä, enkä ollenkaan kateellisena katsele Suomesta lähetettyjä kuvia. Seuraava kuva on tältä sunnuntaiaamulta Helsingistä.
Täällä jo aletaan valmistautua pääsiäisen viettoon. Kaupungille on ilmestynyt sinne tänne erilaisia koristeita, jotkut ovat vielä muovilla päällystettyjä, kun onhan tässä vielä hiukan aikaa pääsiäiseen.
tuon kauniin koristeen taakse!
Olen ostanut itselleni eräältä suomalaiselta ihan oikean suomalaisen Jopon. Ei vaihteita ja JALKAJARRU. Aikaisemmin kokeilin paikallista polkupyörää, mutta kun täällä ei tiedetä mitään jalkajarruista, ainakaan sen perusteella, mitä minä olen tutkinut, niin nyt olen löytänyt pyörän, jolla uskallan ajella tuolla liikenteessä. Vauhdit eivät kohoa päätä huimaaviksi ja osaan jarruttaa, kun haluan. Sitäpaitsi tämänhän on kaunotar, pinkkivalkoinen ladymalli, olen NIIN tyytyväinen.
Kun tässä eräänä päivänä ajelin noiden meidän kotikahviloiden ohi, minusta tuntui, että nuo työntekijät tuolla hymyilivät ”partaansa”,minulle. Moikkasivat myös toki, enkä minäkään lentänyt nurin, vaikka nostin toisen käden tangosta tervehtiäkseni.
Olin ajatellut, että ajan tuon pyörän ihan itse kotiin Porchesista, matkaa piti olla 14 kilometriä. Istuin Überissä ja kysyin, paljonko matkaa on. Sitä kertyikin 18 kilometriä. Päätin, etten ihan kylmiltäni ala sellaista ajamaan. Kyseinen kuski olisi toki ottanut sekä pyörän että minut myös takaisin Portimãoon päin, mutta emme saaneet millään fillaria mahtumaan siihen autoon. Kuski kuitenkin otti lasten istuimen pois, laski takapenkkien selkänojat ja kaikkemme yritimme, mutta ei mahtunut… annoin hänelle käteisenä jonkin verran ylimääräistä kaikesta tuosta vaivasta ja tilasin Über XL-auton, johon pyörä mahtui. Eli hyvin meni, vaikka vähän joutuikin maksamaan.
Olemme siirtyneet Monami-kissan kanssa sisäelämään. Se tarkoittaa, että hän kouluttautuu parhaillaan olemaan sisäkissa. Meidän huonot hermomme kun eivät kestä katsella tuolla ulkona parvekkeen kaiteella pomppimista. Aina on ollut sydän ihan syrjällään.
Tämän vuoksi olemme myös suunnitelleet, että hänelle voisi ottaa tänne sisään kaverin, jonka kanssa ehkä olisi mukavaa viihtyä. Asia on nyt mietinnässä, katsotaan, kuinka käy.
Ja meidän ikivanha (jotain 15 vuotta) MacBook sanoi itsensä totaalisesti irti, joten oli aivan pakko hankkia ihan tavallinen PC, kun läppäriä kuitenkin aina välillä tarvitsee. Positiivisin juttu tässä kuitenkin oli, että kissa sai itselleen oikein mieluisan laatikon oleiluun. 😂
Mikin kirjoituksia Portimãosta 