Kyllä nyt on pakastin pullollaan ruisleipiä ja sitruunakakkuja. Tämänpäiväiset karjalanpiirakkatalkoiden tuotokset onneksi mahtuivat talkookavereiden jääkaappiin. Meille ei olisi mahtunut.
Mutta meillä oli oikein hyvä porukka, työt sujuivat kuin leikki, aluksi oli suunnitelmana tehdä viisinkertainen taikina ja täyte Marttojen ohjeen mukaan, mutta oli pakko tehdä vielä toinen viisinkertainen taikina ja puuro, muuten ei olisi ollut riittävästi piirakoita. Olimme kuitenkin valmiita jo ennenkuin aurinko laski.
Niin tykkään, kun olen täällä tutustunut samanhenkisiin ihmisiin, käsityöt, leipomiset, ruoanlaitto (joka meillä on Jounin heiniä, ja leipomukset taas minun) on vaan niin mukavaa väsätä asioita yhdessä toisten kanssa.
Kässäkerhon istuntoihinkin on tullut minulle uusi elementti. Olen nimittäin ainoa, joka asuu vanhan kaupungin puolella, kaikki muut lähtevät aina kävelemään kohti Rochaa eli täysin päinvastaiseen suuntaan. Monia tarinoita olen kuullut, kuinka kävelymatkoilta on poikettu virkistäytymään ennen matkan jatkumista ja nyt viime tiistaina porukat pyysivät minuakin liittymään seuraan. Ja olipa hieno paikka. Hotellin baari, jossa ei todellakaan ollut ruuhkaa. Sieltä muutama kuva…
Ja vielä kukkia, lisää kukkia…
Joenrantaan on ilmestynyt uusia ruokapaikkoja, viime sunnuntaina kävimme kokeilemassa Cais da Lota-nimistä ravintolaa. Ihan hyvää ruokaa, hyvä palvelu, ja maisema suoraan joelle. Meillä oli vielä sen verran tuuria, että aurinkokin paistoi aina välillä.
En olisi uskonut, että täälläkin odotan kevään tuloa niin paljon, mutta niin se vain on. Suomessa tottui siihen, että sitä kevättä odotettiin todella pitkään ja hartaasti ja jotenkin kotoisalta tämä kevään odotus tuntuu täälläkin.
Mikin kirjoituksia Portimãosta 