Lauantaina olimme Porsuissa ( Portimãon suomalaiset) ja kyllä oli mukavaa taas nähdä paljon tuttuja.
Sunnuntaina meillä oli ensin lounasvieraita ja sitten vielä kovan kinuamisen jälkeen minutkin saatiin menemään Mikkolan karaokeen. Jouni oli luvannut mennä ja joitain yhteislaulusuunnitelmiakin oli erään toisen miehen kanssa, mutta minä jäin kotiin. Edellisen kerran, kun yritin laulaa Bette Middlerin The Rosea eräässä karaoke-baarissa, en saanut suustani ulos kuin pihinää. Joten ajattelin, että ääni on kadonnut. Ei kannata edes yrittää.
Kovien houkuttelujen ja mukavien ihmisten toiveiden perusteella sitten kuitenkin lähdin sinne laulamaan. Ja ääntä tuli kuin tulikin, olin ja olen edelleen tosi iloinen.
Seuraava tapahtuma oli Algarven Suomi-seuran järjestämä retki Sir Cliff Richardin entiselle viinitilalle. Hän piti sitä tilaa aikoinaan, mutta nyt se on myyty uusille omistajille. Kaikenlaisia mielenkiintoisia asioita oppaamme kertoi meille. Ja tila on suuri!
Opin, miksi jotkut kuohuviinit menevät nenään tai otsaan ja toiset taas eivät. Riippuu valmistusprosessista. Portugalissa sellaiset jotka eivät mene nenään sisältävät etiketissä maininnan Espumante, ja ne on valmistettu klassisella metodilla. Jos taas kuplat on lisätty viiniin ruiskuttamalla hiilidioksidia, ne nousevat nenään ja sellaista viiniä kutsutaan mainitsemalla Frisante, helmeilevä.
on ikuistettu seinälle.
joissa tiettyjä viinejä säilytetään 6kk-2 vuotta.
Opin myös, että noin parivuotias rose on parasta, ja mitä vaaleampaa se on väriltään, sen kuivempaa se on. Eli en enää ikinä tilaa oikein punaista roseta, koska en pidä makeasta.
Erilaisia viinejä saimme maistella todella kauniissa kellaritilassa. Ja koko ajan opas kertoi mielenkiintoisia asioita sekä valmistusprosessista että viinikulttuurista ylipäätään.
Retki viinitilan osalta päättyi tietenkin kauppaan, josta tilan viinejä sai ostaa. No, edullisemmin niitä saa tavallisista kaupoista, mutta kyllä nämä niin hyviä olivat, että yksi rose ja yksi valkoinen tuotiin kotiin jotain juhlahetkeä varten.
Reilun parin tunnin opastetun kierroksen jälkeen oli jo nälkä. Suomi-seuran aktiivit olivat varanneet meille pöydän Guian keskustasta paikasta, joka on kuuluisa loistavasta piri-piri kanasta. Emmekä pettyneet. Alkupalat, leipää, oliiveja ja levitteitä, tomaattisipulisalaatti, ruokajuomat, piri-piri kanaa ranskalaisilla, jälkiruoka tai kahvi – ja söin itseni umpitäyteen, koska oli vaan niin hyvää! Laskun maksaminenkin meni erittäin sujuvasti, vaikka meitä oli 20 henkeä. Jaoimme laskun kaikille kahdellekymmenelle, siitä tuli 16€ henkeä kohti. Maksun saattoi suorittaa joko käteisellä matkajohtajalle, Vesalle, tai suoraan ravintolaan kortilla. Loistava palvelua!!! Meidän ryhmämme oli ravintolassa ensimmäinen, kaikki muut pöydät olivat tyhjiä. Kun olimme ruokailemassa, havaitsimme ohimennen, että miltei jokainen ison ruokailutilan pöydistä oli täynnä. Eli tämäkin luultavasti on niitä paikkoja, joihin kannattaa varata pöytä etukäteen.
Upeat ovat maisemat matkalla kävellen Vaulta kohti Alvoria. Suunnitelmat vain muuttuivat matkan varrella, täytyy yrittää joku toinen kerta löytää se reitti. Nyt vastaan tuli todella kova tuuli ja vähän jo sadettakin, joten päätimme kävelykaverini kanssa kääntyä takaisinpäin ja päädyimme Rochalle.
Matkalla oli niin paljon kauniita sekä luonnonkukkia että istutuksia, ettei siinä ehkä kauheasti tullut kuntoiltua, kun vähän väliä piti pysähtyä kuvaamaan joko kukkia tai kissoja.😂
tästä kolosta hän pääsee kotiin.
Kävelymatkalla Rochalle tapasimme yhden hurjapään suomalaisen, joka oli ollut uimassa kaverinsa kanssa. Siis, tuulihan oli tänään todella kova, varsinkin puuskissa, ja nämä hurjat olivat kuitenkin päättäneet mennä mereen uimaan. Onneksi heillä on järki päässä niin, että uintipaikka on lähellä aallonmurtajaa, missä eivät aaltojen pyörteet pääse heittelemään sinne tänne. Sen verran rajua oli uintireissulla kuitenkin ollut, että kaikki vaatteet, alushousuja myöten, oli vuorattu hiekalla. Mikäs siinä sitten, kuin vaan kotiin suihkuun.
Mikin kirjoituksia Portimãosta 