Joulunalusaikaa kaupungilla


Teatteripuistossa on taas tuttu joulutori, kojut paikoillaan ja niin nättiä istutettujen joulutähtien kanssa. Yhdessä kojussa myydään Glühweinia, joka on melkein kuin meidän Pohjolan perukoiden glögiä. Lasillinen maksaa 2€ ja lämmittää mukavasti. Kaupungilla oli vielä valoisan aikaan todella paljon porukkaa, etupäässä lapsiperheitä, koska kyllä lapset niin tykkäävät tällaisesta humusta.

Joulujuna huilaustauolla

Joulujuna aloitti kierroksensa läheltä tuota puistossa olevaa joulutoria ja oli ihan täynnä. Musiikki soi, ja mukana oli paljon sekä pelkästään aikuisia että myös perheitä lapsineen. Sieltä sitä iloisesti vilkutettiin kaikille, joiden ohi ajettiin.

Rakennuksia ja katuja on koristeltu kauniisti. Seuraavassa kuvassa on Tempo, Portimãon teatteri.

En väsy kävelemään kaupungilla katsomassa kaikkea kaunista, koska ei tule lunta tai räntää niskaan, eikä ole niin kylmä, että pitäisi käyttää pipoa ja käsineitä. Riittää, kun on kevyttoppis, jos sattuu tuulemaan viileästi, ja joku huivi kaulan ympärillä.

Näistä koristeista juteltiin muutaman kaverin kanssa.
Joku näki perhosen, minä näin rusetin, eräs mies näki rintaliivit ja joku vielä naamarin.
Luovaa joulukoristelua. 😂

Lisäksi tänään oli kaupungilla joku joulukulkue. Itse Joulupukkikin oli mukana hauskassa vanhassa autossa. Hienoa on, että kun kulkueeseen osallistujat näkevät, että joku kuvaa, niin vilkutellaan iloisesti ja lähetetään lentosuukkoja.

Joulupukin autonkuljettaja

Eilen kävelimme ystäviemme kanssa Praia do Vaulta Praia da Rochalle. Sää oli aika pilvinen ja aallot sen verran korkeita, ettemme voineet taivaltaa meren vieressä. Kengät olisivat kastuneet, ehkä myös housunlahkeet. Silti maisemat olivat yhtä hienoja kuin ennenkin myös ylhäältä ajotieltä katsoen. Niin rauhoittavaa on vain kuunnella meren aaltojen kohinaa ja katsella, kuinka Atlantti myllertää.

Praia da Rochalla söimme Safari-nimisessä ravintolassa, enkä ole kertaakaan pettynyt heidän ruokaansa, enkä nytkään. Lisäksi auringonlaskut Rochalla ovat aivan mahtavia.

Hyvää ruokaa, myös vegaanisia annoksia.

Ystävämme olivat meillä viettämässä iltapäivää viime viikolla. Kissaparkaa ei silloin päästetty ulos, kun oli vähän tuulista. Kovasti hän kuitenkin oli kiinnostunut seurasta.

Tarja, Monami ja Miski

Jätä kommentti