Siellä pienet ihmiset ovat iltakävelyllä auringonlaskun aikaan. Ja maisema on niin kaunis, että sielu laulaa. Itse en ollut tuolla kävelemässä, vaan PORSUjen (Portimãon suomalaisten) tapaamisessa ihan uudessa paikassa. Edellinen meidän suomalaisten paikka on nyt kuukauden kiinni ja lomalla. Lisäksi meidän suosikkitarjoilijamme Jorgo jäi eläkkeelle, ja ikääkin hänelle on jo kertynyt 75 vuotta, joten on aikakin.
Ihana Susa, ikuisesti aktiivinen ihminen, on kerännyt Jorgolle ”kolehtia” siis viimeiset tipit tarjoiluhommista… olemme kaikki laittaneet joitain ropoja ja jopa seteleitä hänelle, sitä ei kukaan tiedä, paljonko lopputippejä tulee, koska purkki on suljettu ja sen saa auki vain purkinavaajalla. Mutta tipit Jorgo ansaitsee…
Yksi esimerkki on, että hän huomasi, kuinka minulta aina jäi ruokaa syömättä. En vain pysty vetämään niin suuria annoksia, kun täällä tarjoillaan. Erään kerran sitten sain sopivan kokoisen annoksen ja Jorgo supatti korvaani, että hän oli tilannut keittiöltä minulle lasten annoksen, ja lasten annoksen hintaankin, tietty. Wau! Kunnon palvelua!
Luultavasti vaihdamme johonkin toiseen paikkaan meidän lauantaitapaamisemme, koska Jorge vain on ollut niin iso osa viihtyvyyttä kaikkine vitseineen. Mutta sen saavat PORSUjen isäntä ja emäntä (Veka ja Susa) päättää.
Meidän viimeviikkoinen tapaaminen oli Casinolla, ok, terassi oli iso ja puitteet suht hulppeat, emme vain voineet viettää aikaa terassilla, koska satoi, mutta ei tuollainen Casino-ympäristö ole minun juttuni. Kiva oli kuitenkin nähdä tuokin paikka. Mitään en pelannut, kun en ole peli-ihmisiä, eikä kai kukaan muukaan, kunhan höpöttelimme omia juttujamme.
Viime viikolla oli meidän kässäkerhon syyslounas. Restaurante Mediterraneamente noin kilometriä ennen Alvorin keskustaa on kyllä pizza- ja pasta-aterioissa yksi suosikkini. Enkä pettynyt nytkään. Alla on kuva minun Pasta Carbonarastani.
Viime viikolla kävimme myös ystävien luona maalla. Söimme mahtavat ateriat ja sääkin suosi niin, että pystyimme olemaan ulkona. Tämä pariskunta on pitkään asunut omassa asuntoautossaan ja reissannut siellä täällä, mutta nyt tälle talvelle löytyi maataloasumus, mikä on onni.
Saimme alkudrinkeiksi maatilan sitruunoista puristettua mehua. Enkä kyllä ikinä ole saanut niin hyvää sitruunamehua. Aina on mennyt suu suppuralleen ja ikenet irveelleen, mutta nyt ei. Se mehu olikin melkeinpä makeaa eikä ollenkaan kirpeää.
Ja jälkiruoat, creme bruleet jäivät kuvaamatta, kun kaikki vain oli niin hyvää, että ei muistanut kaivaa puhelinta esiin.
Ja jos ei enää ole mitään sen kummempaa kirjoittamista, niin ainahan voi laittaa kissan kuvia, eikö? Että muistetaan vaan ottaa rennostikin aina välillä.
Mikin kirjoituksia Portimãosta 