Eräs ystäväni Suomessa sanoi jo joitakin vuosikymmeniä sitten, että nuorena ennen illanviettoja kannoimme huolta siitä, että juotavaa on tarpeeksi, nykyään siitä, että syötävää on tarpeeksi…
Mukava tuttavapariskunta oli meillä syömässä jonkun aikaa sitten. Alkupalat; voissa ja valkosipulissa käristettyjä ruisleipäsnacksejä. Pääruoka; Monchiquen mustan possun poskia Jounin malliin, ja ne ovat kyllä parhaita, mitä missään olen saanut. Saa ravintoloistakin hyviä, mutta Jounilla on ihan omat kikat tuossa maustamisessa.
Jälkiruoka; mascarponevadelmavaahto. Tässä ohje, joka tosin on tehty mansikoilla, mutta kyllä kaikki marjat toimivat.
Viime perjantaina oli Moonlight-ravintolassa innokkaan rivitanssijan synttärit. Paikalla oli jopa rivitanssin opettaja sekä paljon kansainvälistä porukkaa, jotka ovat olleet tanssimassa miltei joka perjantai. Poikkeuksena normaaleihin perjantaitansseihin päivänsankari tarjosi sangriaa, tonnikalapasteijoita (joita kuulemma piti leipoa sata, mutta tuli vain 96 kappaletta.) Olivat kyllä hyviä! Ja lisäksi vielä sekä suolaista että makeaa naposteltavaa niin, että kaikille riitti.
Jos jäitte ihmettelemään edellisessä videossa alalaidan ylösalaisin olevaa kasvokuvaa, niin tässä tulee selitys. Synttärilahja…
Näistä synttäreistä jo seuraavana päivänä, siis lauantaina oli seuraavat. Kun kaksi henkilöä täyttää saman vuoden aikana 60 vuotta, niin silloinhan ne ovat 120-vuotissynttärit. Saimme kotona valmistettua meksikolaiskiinalaisperäistä ihanaa ruokaa, alkupalatacot lämpiminä tomaattikastikkeen ja juuston kanssa, kiinalaistyyppinen kanakastike riisin kanssa ja kahvit, pikkuleivät ja jäätelöt.
Olenkin huolestuneena seurannut oman painoni lisääntymistä. Luultavasti tupakoinnin lopettamisella on osansa asiaan, että painoa on tullut viisi kiloa lisää tämän kesän aikana. Toinen syy varmasti on liikunnan puute, mutta ilmojen viiletessä tämä puute korjataan. Ruoka vaan maistuu niin hyvältä nykyään, että katsotaan nyt, millaisiin lukemiin saan vaakani nousemaan!
Ja kun painosta kirjoitin, niin toki täytyy vielä kertoa, että seuraava ruokajuhla oli sunnuntaina tässä ihan lähellä Alamedan aukiolla. Muistelin viime vuodesta, että jos olisi osannut, niin ruoat olisi voinut maksaa ihan puhelimella QR-koodin skannaamalla. Nostin kuitenkin ihan käteistä rahaa, jolla sai lipukkeen, minne sitä valuuttaa palvelutiskiltä ladattiin.
Toisella puolella korttia on QR-koodi, jolla voit maksaa ostoksesi. No hitsi – vuosi on aivan liian pitkä aika muistaa tällaisia nippelijuttuja. Olisin voinut maksaa kaiken puhelimellani ja aktivoida sovelluksen, jos minulla olisi ollut mukanani myös portugalilainen puhelin. Aktivointikoodi lähetettiin siihen portugalilaiseen numeroon. Ulkomaalaisiin numeroihin ei lähettäminen onnistu. Siksi jouduimme vanhanaikaisen pahvikortin kanssa suorittamaan ostoksemme. Ja se kyllä harmittaa, kun mun mielestä puhelimella saisi kaiken paljon helpommin. Nyt olenkin asettanut itselleni tehtävän kantaa mukanani molempia – portugalilaista ja suomalaista puhelinta – aina kun menee jonnekin.
Sinällään pikkupalat, joita siellä myytiin olivat minusta oikein maukkaita. Valitsin toki kaikkein pisimmät jonot sen jälkeen, kun olin käynyt lukemassa kylteistä, mitä ruoka sisältää. Molemmat valintani osuivat oikeaan, mutta ei tuollaisella ruokafestarilla kiireessä voi olla, eikä se edes kuulu tyyliin, jonottamiseen kuluu sen verran aikaa, ja se jonottaminen todellakin kuuluu tyyliin.
Vähän aikaa sitten kävimme päiväreissussa Alvorissa. Eräs ystäväni halusi esitellä minulle oman suosikkiravintolansa siellä. Eikä turhaan, paikan nimeä en nyt muista, mutta ruoka oli hyvää ja parasta ennen ruokaa oli kävellä auringon paisteessa muutama kilometri, niin sitten oli jo nälkäkin.
Ja mikä parasta – tänään kesätauon jälkeen alkoi taas kässäkerho ja meitä oli kahdeksan neulojaa paikalla. Niin mukavaa oli nähdä kaikkia.
Olen luvannut neuvoa kässäkerholaisille, kuinka tätä briossineuletta tehdään, ensi tiistaina aloitetaan, kivaa!
Mikin kirjoituksia Portimãosta 