Viime viikon tiistaista sunnuntaihin ribeirinhalla oli sardiinifestarit, kävimme siellä jopa kahteen kertaan, keskiviikkona ja lauantaina. Tosin sardiineja ei tullut syötyä, vaikka etukäteen ajattelinkin, että voi sitä kerran vuodessa sardiiniannoksen syödä. Keskiviikkona esiintyi Aurea, joka on monelle TV:stä tuttu, hän on tosi taitava laulaja, mutta nyt miksaus oli jotenkin epäonnistunut, kun tunnelma jäi minusta laimeaksi.
Lauantaina ensimmäinen esitys oli Tina Turner tribute, joka toimi hienosti. Laulaja oli opetellut jopa Tinan joitain eleitä ja liikkeitä sekä ääni toimi loistavasti. Videolla pieni näyte… Proud Mary
Lauantai-illan toinen esiintyjä oli Cuca Rosetta, kuuluisa fadista, häntä emme enää seisaaltaan jaksaneet jäädä kuuntelemaan, vaan makoilimme rennosti tekoruohomatolla hiukan syrjemmässä. Ja tämähän on yksi parhaita juttuja näissä kesäfestareissa, että kun ei sada, niin monesti on alueelle rakennettu oleskelualue säkkituoleineen ja tekoruohoineen. Mikäpä siellä on loikoilla.
Tänne on perustettu uusi museo.


Se sijaitsee ribeirinhan viereisellä kadulla suurinpiirtein Repsolin kohdalla. Saimme valtavan määrän hauskoja kuvia, meitä oli vähän isompi porukka, joten saimme napsittua myös sellaisia otoksia, joissa on useampia ihmisiä. Aikaakin vierähti joku parisen tuntia ja kyllä oli hauskaa. En muista, milloin olen viimeksi nauranut niin paljon kuin eilen.








Kovasti helpotti, että pari ihmistä meidän porukasta oli käynyt museossa jo kerran aikaisemmin, he osasivat neuvoa, kuinka kuvia kannattaa ottaa. Myös henkilökunta neuvoi innokkaasti ja kaikki puhuvat hyvää englantia. Seuraavaan kuvaan asettuminen vaatikin jo henkilökunnan neuvoja.

Tässä vielä linkki museon sivustolle, jos joku kiinnostui.