Prkl – Ruotsi voitti


Olimme tänään porukalla kannustamassa Suomen jääkiekkojoukkuetta voittoon Ruotsista, mutta huonostihan siinä sitten kuitenkin kävi, siis meidän kannaltamme.

Paikka oli Golfland Alvorissa ja täytyy sanoa, että puitteet olivat hienot. Valtavan kokoinen screeni, tarjoilu pelasi, meidän tarjoilijamme jopa puhui ruotsia, koska hänet oli adoptoitu Thaimaasta Ruotsiin, ja Oslossakin hän oli asunut.

Golflandissa siis löytyi vain ruotsinkielinen jääkiekkolähetys, vaikka meitä suomalaisia oli valtaosa, ja vain muutama ruotsalainen.

Ekalla erätauolla vielä riitti hymyä.

Tunnelma kuitenkin oli kaikin puolin ystävällinen, ja monet meistä suomalaisistakin kävivät onnittelemassa ruotsalaisten pöydässä matsin jälkeen.

Kiva ilta, vaikka häviö harmittaakin, mutta laitetaan nyt vielä muutama kuva iloisista suomalaisista siinä vaiheessa, kun vielä oli toivoa jäljellä. 😜 Siis superjännä ottelu oli, ja rankkarikisa on mun mielestäni aina vähän onnenkauppaa.

Jätä kommentti