Joitain jopa huolestuneita yhteydenottoja olen saanut Suomesta, kun ystävät ovat lukeneet uutisointia Etelä-Euroopan helteistä. Siksipä nyt kerron näistä olosuhteista täällä.

Lämmintä toki on, mutta Algarven alue on tainnut viime viikolla olla viilein koko Portugalissa. Lämmöt huitelivat kolmessakympissä, kun pohjoisempana on menneen viikon aikana mitattu jo yli neljänkymmenenkin lukemia. Tänään on jo viileämpää joka puolella.

Lisäksi tässä kaupungissa miltei aina tuulee, mikä helpottaa kovasti kuumuutta.
Askelten rytmi on kaikilla – lukuunottamatta joitain superkuntoisia lenkkeilijöitä – verkkainen. Helteessä ei hötkyillä. Eikä eläkeläisellä mihinkään olekaan kiire.
Ilman vesipulloa ei ulos mennä ollenkaan, rannalle pitää ottaa puolentoista litran pullo, kaupungille riittää pienempikin. Ranta onkin yksi parhaista paikoista. Vesi kun on noin 21-asteista, niin se viilentää hienosti. On etuoikeutettua olla suuren Atlantin rannikolla, vesi harvoin lämpenee niin paljon, ettei se virkistäisi.

Kissalla on oma tapansa viilentää oloaan. Se asettuu viileälle kivilattialle kyljelleen ja nostaa kaikki tassunsa viileää kiviseinää vasten. Tosin tietenkin juuri kuvanottohetkellä hänen piti nostaa päätään ja katsoa kameraan, linssilude kun on.

Eli oikein hyvin pärjäämme täällä, nautimme kesästä ja lämmöstä, ei ole syytä huoleen! Aurinkovarjosta näyttää nauttivan myös Hibiscus.
