Täältä on porukkaa taas lähtenyt Suomeen kesänviettoon sekä osa muuttanut sinne pysyvästikin. Jälkimmäisestä syystä sain taas lisää kukkia meidän terassille. Kun edellinen Hibiscus on vähän aneeminen, enkä oikein tiedä, mitä sen kanssa tekisin, niin nyt on kirkkaanpunainen aivan ihana uusi Hibiscus tässä hoidettavana. Ja toivon todella, että saan sen kasvamaan ja pysymään kukoistuksessaan. Hoitovinkkejä saa lähettää, kiitos!

Valkoinen maljaköynmös tuntuu viihtyvän, ja nyt juuri tuon muuton johdosta se sai vierelleen punaisen kaverin, minullakin oli jossain vaiheessa tuollainen punainen, mutta se vaan nuupahti. Tälle uudelle tulokkaalle toivon nyt menestystä.

Lämmöt ovat olleet ihan kohdillaan, siellä kolmenkympin hujakoilla mennään, vähän pilvistäkin välillä, joten ei ole liian kuuma.
Kissa on aiheuttanut Jounille sydämentykytystä. Eilen kissa oli hypännyt parvekkeen kaiteelle, jossa istui myös naapurikaton lokki. Lokki ajettiin toki pois, sankarikissa, ja sankari senkin takia, että jopa kahdella takatassulla hän pysyi kaiteella. Onneksi en nähnyt tilannetta omin silmin.
Lokit ovat taas saaneet poikasia, olen tänään nähnyt kaksi untuvikkoa tuossa naapurikatolla. Nyt täytyy tosiaan vahtia tuota kissan ja lokkien toimintaa, sehän nyt on luonnollista, että jälkikasvua suojellaan kaikin keinoin. Eikä kissatkaan luonnolleen mitään voi, omaa reviiriä suojellaan.
Kissan hännän alla oli joku takku. Normaalisti saan joko harjata tai sormin erotella takun muista karvoista. Eilen kuitenkin tuli takun poistamiseen pureva vastalause. Ehkä hännänalus on kiellettyä aluetta. Olkoonkin hänen uusi lempinimensä Takkupylly.

Tänään tuli Suomesta hyviä uutisia. Poikani on vihdoin allekirjoittanut levytyssopimuksen Kaiku entertainment levy-yhtiön kanssa. Tuli mammalle tippa linssiin, kun kuulin jo aiemmin häneltä, että tällainen mahdollisuus olisi, ja tänään se on totta! Että Spotifyhin vaan kuuntelemaan Ramsesii music.

Viime viikolla kävimme syömässä Luar da Foiassa Monchiquen vuorella. Kiitokset Hannelelle ja Juhanille, jotka meille tämän paikan esittelivät. Mikäli sinne haluaa päästä syömään, on parasta varata pöytä etukäteen, niin suosittu se ravintola on. Eikä syyttä, ruoka on ihan mahtavan hyvää ja annokset niin isoja, että tottunein ottein niitä pakataan dogibagiin mukaan. Söimme kahtena päivänä Luar da Foian mahtavaa ruokaa!

Jääkiekon MM-kisojakin olemme päässet seuraamaan ihan kotona pieneltä padin ruudulta. Viime lauantaina meitä oli enemmänkin porukkaa tuttujen luona, kun piti katsoa ensin lätkämatsi ja sitten euroviisut, mutta eikös tämä padi sitten mennyt ihan mustaksi ja LAKKASI TOIMIMASTA. Mikä lie? Euroviisujen tulokset sitten katsoa tihrutettiin yhden vieraan puhelimen ruudulta. No, selvisihän se voittaja niinkin.

Ja siis, mitä minulle aina tulee mieleen, jos joku (kuten minä äsken) käyttää sanoja LAKKASI TOIMIMASTA. Tietenkin Heikki Kinnusen mainio, vanha videopätkä siitä, kun ruumiinosia luotiin. 😂
Ihanaa kesänalkua kaikille!