Täytyy todeta, kuten pikkuserkkuni kirjoitti Facebookissa, että uutisten seuraamista pitää rajoittaa, jotta itse jaksaisi olla. Ei voi auttaa kuin avustuksiin osallistumalla, muuten pitää vain jatkaa elämää niin kauan kuin sitä piisaa.
Meillä on nk. kahvilatuttuina ukrainalainen pariskunta, jotka asuvat täällä. Heillä on aivan ihana koiratyttö, Bima, sitä kautta olemme ruvenneet juttelemaankin. On muuten helpompi puhua portugalia toisen ulkomaalaisen kuin paikallisten kanssa. Jännitin vähän jo etukäteen, että mitä sitä osaa sanoa, kun seuraavan kerran tapaamme. Jouni hoiti asian hienosti, esitti sydämelliset osanotot. Pariskunnan rouva ei ollut paikalla, vain Bima ja isäntä, joka onkin paljon puheliaampi. Mies oli silminnähden liikuttunut Jounin sanoista, mutta myöskin uhkui voimaa ja taistelutahtoa oikeuden ja maansa puolesta. Euroopan osallistuminen sai häneltä pieruäänen, ymmärrän kyllä, mutta ei kukaan halua tilanteen eskaloituvan. Vaikeaa…
Muutenkin olen ollut jotenkin ihan pihalla… pääsi nimittäin unohtumaan, että passini meni vanhaksi jo viime kuun lopulla – no hitsi! Ei minulla ole kuvallista EU:n henkilökorttiakaan, joten käytännössä tällä hetkellä minulla ei siis ole mitään dokumenttia, jolla voisin virallisesti todistaa henkilöllisyyteni. Portugalilaista henkilökorttia ei saa vielä ensimmäisen viiden oleskeluvuoden aikana.
Tästähän aiheuttikin pikamatka Lissaboniin. Aika Suomen suurlähetystöön varattiin sähköpostilla, jonka kirjoitin jo keskiviikkona. Torstainakin olisi ollut vapaata, mutta päädyin lähtemään vasta perjantaina ja torstaina kävin passikuvassa. Neljä kuvaa, hinta 6,50€. Perjantaina piti herätä jo 5:15, että ehti vähän juoda kahvia ja kipittää junaan puoli seitsemäksi. Matka nopeammalla junalla aamulla kesti kolme ja puoli tuntia, takaisintulo iltapäivällä noin vartin kauemmin.
Perillä Orienten asemalta otin taksin, koska en juurikaan tunne Lissabonia, enkä halunnut eksyillä. Kuljettajana oli vanhempi mies, jonka oletin tuntevan kaupunkinsa, mutta erehdyin. Oli todella hankalaa löytää lähetystön katua, roomalaisten akvedukteja kierreltiin ja kaarreltiin moneen kertaan, ennenkuin edes päästiin oikealle puolelle kaupunkia. Ja kyllä siellä niitä risteyksiä ja liittymiä onkin! Kuljettajan puhelimen navigaattori neuvoi koko ajan, oikealle, vasemmalle…
Kun oikea katu viimein löytyi, hän ajoi lähetystön ohi. Halusin jäädä pois saman tien. Katu nimittäin oli yksisuuntainen, ja taas olisi joutunut kiertelemään ties missä, ennenkuin pääsee talon eteen. Osasin ihan itsekin kävellä katua taaksepäin.
Ja aivankuin ei taksimatkassa olisi ollut tarpeeksi jännittämistä, niin lähetystöön päästyäni saan kuulla, että tilanne on heillä hyvin poikkeuksellinen, kaikki nettiyhteydet ovat poikki, olivat olleet jo puoli tuntia. Ongelma kuulemma oli laajempi, eikä koskenut vain heidän toimistoaan vaan ulkomisteriötä myös Suomessa! Jaahas! Sitten passi- ja henkilökorttihakemus täytettiin käsin. Valokuva liimattiin sille varattuun paikkaan, ja yritettiin saada hakemusta skannattua sähköiseen muotoon. Ei onnistunut! Toinenkin virkailija jo tuli siihen paikalle ja ehdotti, että buutataan koko kone, sitä minäkin olisin osannut ehdottaa, varsinkin, jos heillä on Windows-kone. Tämän jälkeen hakemuksen skannaus jotenkin onnistui, jopa sormenjäljet tallentuivat, vaan valokuva ei vielä. Jätin heille yhden ylimääräisen valokuvan ja he lupasivat hoitaa asiaa. Pyysin, että saisin sähköpostitse tietoa, mikä tilanne on, mutta ainakaan perjantain aikana ei vielä mitään kuulunut. Pahimmassa tapauksessa joudun matkustamaan Lissaboniin uudelleen, se kyllä kerrottiin. Jos näin käy, anon suurlähetystöltä korvausta juna- ja taksimatkoista.
Takaisin tullessa taksin kuljettaja oli oikein mukava, halusi jutella kaikesta ja osasi huomattavasti helpomman ja suoremman reitin kuin edellinen. Tosin kyllähän kaikki osaavat Orienten asemalle, Suomen suurlähetystön löytäminen on paljon hankalampaa. Ensi kerralla, toivottavasti vasta viiden vuoden kuluttua, jään pois jo Entrecampoksen asemalla, se on lähempänä lähetystöä.
Ehdin vielä syödä lounasta Vasco da Gamassa ja käydä kahvilla rautatieasemalla. Aseman kuppilasta katseeni kiinnittyi erään talon seinään. Siinä on mielenkiintoisia eri suuntiin vinossa olevia elementtejä, ja havaitsin, että siellähän killuu joku maan ja taivaan välillä. Tosiaan, sekä elementtejä että ikkunoita puhdistettiin painepesurilla. Rakennuksen alimmat kerrokset olivat puiden takana, mutta arvioin, että ainakin kahdeksan kerrosta siinä on.
Ihanaa oli päästä takaisin kotiin noin kuuden aikaan illalla. Kyllä oli päivä!
Mikin kirjoituksia Portimãosta 