Sunnuntaina oli taas maatilapäivä. En ole koskaan ennen ollut poimimassa viivrypäleitä, joten se oli mielenkiintoista hommaa. Aloitin yhdestä viiniköynnösrivistä ja luulin, että sain homman valmiiksi. Kysyin tilan isännältä, että mihinkäs minä seuraavaksi nyt menen, niin hän nosteli muutamaa oksaa ja näin, että siellä alla, ihan piilossa ja maassa olevan ruohon seassa rypäleitä oli vielä vaikka kuinka paljon. En siis siirtynyt mihinkään, vaan opettelin tutkimaan puskia tarkemmin.
Kottikärryillä rypäleitä sitten siirrettiin mahtavan kokoiseen astiaan, johon olisi varmaan mahtunut kolme minun kokoistani ihmistä piiloon. En älynnyt kysyä, paljonko astian vetoisuus oli, mutta arvelisin, että jotain viisisataa litraa.
Meitä oli kuusi henkeä töissä siellä ja muutamassa tunnissa saimme tuon suuren astian täyteen, joten isäntä ja emäntä alkoivat siirtää rypäleitä maan mahtavaan koneeseen, joka puhdisti pois kaikki lehtiruodit ja roskat ja puristi rypäleet mehuksi.
Muovisilla kasseilla rypälemehu kannettiin vielä yhteen suodattimeen ja siitä sitten luultavasti käymisastiaan, tai pikemminkin isoon sammioon. Parin vuoden kuluttua on odotettavissa luomuvalkoviiniä ilman mitään lisäaineita tai muutakaan keinotekoista. Viini varmaan tulee olemaan aivan mahtavan hyvää päätellen siitä, miten hyvää oli pari vuotta vanha punaviini, jota maistoimme.
Töiden jälkeen kävelimme kylälle syömään. Alkupalat, salaatti ja pääruoka olivat kaikille asiakkaille samat, eli ei ollut mitään ruokalistaa, mistä valita, vaan eri viikonpäivinä on eri ruoat, sunnuntaina oli grillatun kanan päivä. Ruoka oli todella hyvää ja paikka hyvin suosittu. Sitä pitää yksi perhe, ja kun on kiireistä, kuten tuolloin oli, niin töissä saavat juosta koko perhe isoäidistä alkaen. Pidin siitä, että ruoka tarjoiltiin isoissa vadeissa, joista jokainen saa ottaa sen verran kuin haluaa syödä. Vain jälkiruokaa jokainen sai oman annoksen. Ja siinä ruokaillessa taas muutama tunti hujahtikin.
Läheisessä pöydässä oli nuorehko portugalilainen mies, joka kiinnostuneena kyseli, että mitä kieltä me oikein puhumme. Kuultuaan, että kieli on suomi, hän halusi tietää enemmän Suomen historiasta. Ja kun meidän isäntämme on portugalilainen, mutta asunut Suomessa kolmisenkymmentä vuotta suomalaisen vaimonsa kanssa, hän pystyi omalla kielellään selittämään kyselijälle monia asioita. Siinä kuulemma tuli korjattua ihan virheellisiäkin tietoja Suomesta. Minun portugalinkielen taitoni ei vielä riittänyt ymmärtämään kaikkea tai osallistumaan keskusteluun.
Olipa siis upea sunnuntaipäivä! Siitä kiitokset kaikille mukana olleille ja erityisesti tilan isännälle ja emännälle! Vieläkin on muistona muutama itikanpurema kutiamassa siellä täällä. 😂
Mikin kirjoituksia Portimãosta 