Ja täällähän se tarkoittaa lämpötilojen pyörimistä kolmenkympin molemmin puolin. On se vaan ihanaa! Ja aina voi olla varjossa, jos on liian kuuma. Sillä tavalla on suhtautuminen auringossa olemiseen muuttunut tässä vuoden mittaan, että maltan ihan hyvin olla varjossakin, jos siltä tuntuu. Aikoinaan täällä lomaillessa oli jotenkin pakko olla auringossa, kun tiesi, että palaa Suomeen, jossa aurinkoa kaipaa monta kuukautta vuodessa. Se oli kuin D-vitamiinitankkausta talven varalle. Nyt voi ottaa rauhallisemmin, ja ihokin tykkää.
Kissoja, kissoja…
Tuo Monami on tuonut paljon jännitystä elämään. Eräänä aamuna näin, kuinka ihan pieni lintu keikisteli tuossa terassin kaiteella. Jäin katselemaan sitä, koska se oli niin kaunis, sillä oli ihan kirkkaanpunainen nokka. En yhtään tiedä, mikä se oli. Sitten huomasin, kuinka kissa oli lattialla sen alapuolella valmiina hyökkäysasennossa hyppäämään ja pyydystämään lintua. Olin juuri valmistautunut ajamaan linnun pois, kun se pyrähti lentoon ihan itse ja kissan hyökkäys jäi tekemättä. Onneksi! Ei olisi mukavaa siivota puolikkaita linnunraatoja terassilta saatika sisältä. Kissoillahan on tapana leikkiä uhrinsa kuoliaaksi, joten jopa raato sängyssä olisi ollut yksi vaihtoehto. Toinen pelottava juttu tuossa on se, että pelkään kissan putoavan alas, jos se menettää jotenkin tasapainonsa saalistuksen vimmassa.
Tällä kertaa selvittiin! Huh!
Jonkin verran suukopua on ollut myös naapurikaton aikuisten lokkien kanssa. Nyt poikaset ovat kasvaneet sen verran isommiksi, etteivät aikuiset lokit enää ole niin ärhäköitä kuin aiemmin, kun ne ihan hyökkäilivät kimppuun. Yhtenä aamuna kuitenkin toinen niistä istui meidän puolella pöydällä ja taas oli kissa lattialla pitämässä sen kanssa tuijotuskilpailua. Näyttää siltä, että Monami ymmärtää varoa lokkeja, mutta tuona kertana kutsuin kissan sisään ja rämäytin makuuhuoneen ikkunasärmin vauhdilla kiinni niin, että lokki pelästyi ja lensi omalle puolelleen. Ja Monami onneksi tottelee ja tulee luokse, kun sitä kutsuu.
pitkine koipineen.
Kolmannelle lokinpoikaselle kävi huonosti. Se oli innoissaan hypännyt katolta seinässä olevalle ulokkeelle, mutta ei päässyt hyppäämään takaisin. Oli surullista katsottavaa, kun se yritti ja yritti, mutta ei onnistunut. Sitten se oli vain hävinnyt. Joko pudonnut kadulle uupuneena ja kadunlakaisija oli sen korjannut pois tai joku petolintu oli saanut omille poikasilleen oikein mahtavan herkkupalan.
Kaupungilla
Tämä kaupunki on niin kaunis, ainakin minun silmissäni.
Kaikenlaisia pieniä herätysliikkeitä
Kaupungilla on paljon pieniä, uskonnollisia yhteisöjä, joissa varmasti monessakin tehdään hyvää työtä. Tiedän yhden paikan, jossa huumeriippuvaisia autetaan, ohjataan hoitoon, annetaan ruokaa ja vaatteita. Noita huoneistoja, joissa useimmiten – nykyään, kun saa jo kokoontua – on tässä ihan lähelläkin muutama, joten sunnuntaisin kuuluu kaikenlaista veisuuta tuolta ulkoa. Pääpiirteissään se kuulostaa paljon iloisemmalta kuin itse olen luterilaisessa kulttuurissa tottunut. En kuitenkaan aio mennä tutustumaan, koska en ole ollenkaan uskonnollinen ihminen.
Jouni oli ottanut kuvan yhdestä tällaisesta, enkä kyllä Googlen kääntäjänkään avulla saanut selvää, mistä on kyse. Vapaaehtoisia työntekijöitä siellä on, sen ymmärsin, mutta mitä tarkoittaa tuo yhteisön nimen alla oleva kuvaus?
Mikin kirjoituksia Portimãosta 