Kaupungilla näyttää kauniilta.
Lisäksi havaitsin, että monet lehtipuut ovat vielä ilman lehtiä. Eli minun ei myöskään tarvitse olla huolissani kahdesta bougainvillea-pensaasta, jotka muuttuivat talven aikana pelkiksi rangoiksi. Samanlaisia ne näyttävät olevan monessa paikassa. Ja nämä terassiversiotkin ovat jo aloittaneet uuden kasvun. Aina sitä oppii lisää.
Tänään on luvattu ukkosmyrskyä, jota ei ainakaan vielä ole saapunut. Moneen kertaan olemme miettineet, että onneksi emme asu tuolla vuoristossa, koska sinne nuo kaikki pilvet ja sateet tuntuvat aina keräytyvän.
Siirryin sisälle kirjoittamaan, koska sade tuli kuitenkin. Ilman ukkosta. Ja kissa taas siirtyi uteliaana ulos. Kummallinen katti, (lue: aivan ihana), haluaa mennä ulos sateeseen. Vaan eipä tuo kauaa siellä viihtynyt. Hän siirtyi Jounin seuraksi keittiöön ruoanlaittoon. Tai pyytämään itselleen jotain syötävää.
Tänään kävin luottokampaajallani laitattamassa uudet letit hiuksiin. Oli jotenkin surullista, kun Eva, kampaaja, jutteli pariin kertaan pitkiä puheluita, pyysi aina minulta anteeksi puhelun jälkeen, ja silti samalla koko ajan puhuessaan irrotteli minun vanhoja lettejäni, eli teki töitä koko ajan. Puhelin oli kaiuttimella ja ymmärsin sen verran, että nyt on 25-vuotiaan pojan ja aviomiehen kanssa isoja ongelmia. Henkilöt, joiden kanssa hän keskusteli olivat joko ystäviä tai jotenkin jäi sellainen olo, että ainakin toinen puhelu oli johonkin paikkaan, mistä voisi saada apua. Toisen pitkän puhelun jälkeen kysyin, että onko kotona ongelmia. Hän vastasi, että on, ja isoja. Häkellyttävää näin suomalaisena oli se, että kaikki henkilökohtaiset asiat ihan avoimesti kaiutin päällä setvittiin. Toisaalta hän varmaan myös ajatteli, etten ymmärrä mitään. Ja sanoinkin, etten ymmärtänyt juuri mitään, ennenkuin otin ongelmat puheeksi. Pariin kertaan jälkimmäisen puhelun aikana hän oli purskahtamaisillaan itkuun. Ja koko ajan kädet tekivät työtä.
Siitä olimme samaa mieltä, että tämä covid aiheuttaa ihmisille todella paljon stressiä ja huolta, sekä henkisiä että aineellisia paineita. Olisin halunnut olla sympaattisempi ja ystävällisempi, mutta toivottavasti hän edes ilmeistäni ymmärsi tarkoitukseni. Sanoja kun vieläkin on niin kovin vähän. Lisäksi minulle jäi tunne, että hänelle oli helpottavaa saada keskittyä työntekoon. Hän jopa halusi valokuvata minun hiukseni, kun ne olivat valmiit.
Viimeiseksi vielä muutamia kuvia mielen piristykseksi.
Mikin kirjoituksia Portimãosta 