Etappeja


Ensimmäinen covid-rajoitusten asteittainen purku on nyt tehty. Kahvilat saavat pitää auki ulkona olevia pöytiä kahden metrin välein, ja yhdessä pöydässä saa olla enintään neljä ihmistä. Kaupunkikuva muuttui välittömästi. Ja ihmiset vaikuttavat onnellisilta, kun pitkästä aikaa saa istua kahviloissa ja turista tuttujen kanssa.

Myös kuppiloiden pitäjät ovat innoissaan. Eräs tuttuni kertoi, että kun he miehensä kanssa menivät yhteen ulkokahvilaan aikaisin aamulla niin, että he olivat ensimmäiset asiakkaat, niin kahvilan työntekijä oli hypellyt riemusta, kun vihdoin sai palvella asiakkaita. Ja toki tämä aukioloasia on myös taloudellisesti merkittävä pienyrittäjille.


Syntymäpäivä

Täällä on tapana viettää synttäreitä sinä oikeana päivänä, eikä siirtää juhlia esimerkiksi viikonloppuun. Niinpä vietimme niitä tässä viikolla. Sää sattui olemaan todella lämmin, mikä oli mahtavaa. Niinpä seisovasta pöydästä sisältä jokainen (meitä oli viisi, kokoontumisrajoitus on kuusi) sai hakea makunsa mukaan gazpachoa, kylmää chilillä maustettua tomaattikeittoa, uuniperunaa tonnikalamajoneesin kera, salaattia, ja jälkkäriksi Banoffi-piirakkaa. Minun makuuni tuo Banoffi on liian makeaa, mutta pikku palanen jälkiruoaksi kyllä menee.

Jännittävintä kuitenkin oli, että päätin tehdä piiraan portugalilaisen video-ohjeen mukaan. En tietenkään ymmärtänyt kaikkea, mitä siinä sanottiin, ja paistoaikaakin jouduin kuuntelemaan moneen kertaan, ennenkuin sain selvää, että piirakkapohjaa paistetaan enemmän tai vähemmän kuin 15 minuuttia. 😂 On sekin ohje! Lisäksi taikinaan laitettiin teekupillinen voita. Ainoa määrä, joka oli tarkasti ilmoitettu, oli keksien grammamäärä.

Suomessa olen tottunut ostamaan suoraan kaupan hyllyltä kinuskikastiketta, mutta näissä meidän pikkukaupoissa ei sellaista ole, joten se piti keitellä ihan itse. Onneksi tein ensin harjoitusversion pienemmillä ainesmäärillä, koska siitä tuli pelkkää kökkäresotkua, vaikka maku olikin oikea. Varsinainen kinuskikastike sitten onnistui.

Linkki ohjevideoon, 6 min. aukeaa Facebookissa.

Lahjaksi sain mm. ihania päivänkakkaroita,
toivottavasti saan ne pysymään hengissä!

Muutkin kasvit alkavat piristyä keväästä

2 ajatusta aiheesta ”Etappeja

Jätä kommentti