Joulukuu alkaa ensi viikolla


Kaupunki on koristeltu todella kauniisti, kaikkea en edes ole ehtinyt vielä kuvata. Tämä on nyt kolmas perättäinen jouluni Portimãossa ja joka vuosi kaupungilla on ollut erilaiset koristeet. Ainoa jatkuvasti toistuva koristelu on miltei realistisen kokoinen seimikuvaelma.

Eräältä vuodelta muistan, kuinka kaikki kaupungin koristeet oli taidokkaasti tehty erilaisista läpikuultavista muovipulloista. Vesipulloja täällä tulee todella paljon, koska kaikissa taloissa hanavesi ei ole juotavaa. Kaupunki taisi saada tällaisesta ideasta oikein kunniamaininnan.

Useita vuosia sitten kävin täällä viettämässä viikon joulukuussa, eikä silloin vielä ollut kaupungin yhteistä linjaa jouluvalaistuksessa, vaan jokaikisen liiketilan edessä oli eriväriset, eri tavalla välkkyvät valot, sitten koristeluun ryhdyttiin kaupungin puolesta. 👍🏽

Ja meilläkin on jo kotona joulukuusi, tekosellainen. Olen seurannut niiden hintoja eri kaupoissa, ja ne maksavat tietty sesongista johtuen ihan hirveästi. Jossain näin, että hinta oli liki sata euroa!

Eilen sitten poikkesin hyväntekeväisyyskirpputorille, jossa oli minun pituiseni, siis aika lyhyt, vihreä tekokuusi kahdeksan euron hintaan.

Koko ostotapahtuma oli valtavan hauska, koska siellä oli töissä vanhempi rouva, joka yritti sitten pakata kuusta, ja sen irtoilevia oksia erilaisiin kasseihin ja pahvilaatikkoon, jossa se oli kauppaan tullutkin. Kuusen jalkaa ei saanut kiinni, joten se vei paljon tilaa, lisäksi vasta kuusta kootessani huomasin, että kaikki oksat olisi saanut irti, ja niissä on jokaisessa kirjainkoodit, mihin kohtaan ne kuuluu laittaa.

Tämä vanhempi rouva hihitteli todella hassusti sen kuusen kanssa taistellessaan, ja sai sen mahtumaan pahvilaatikkoon ja kolmeen kassiin. Mahtavan iloinen ihminen! Yhtään sanaa hänen puheestaan en ymmärtänyt, hampaita taisi olla suussa aika vähän, ja maski naamalla. Tai sen kyllä ymmärsin, kun hän lopuksi toivotti hyvää joulua.

Nyt meillä on kolme ylimääräistä kestokassia, joita kaapissa on jo muutenkin liikaa. Taidan käydä palauttamassa ne joku päivä. Josko tätiä taas naurattaisi, haluaisin vielä kuulla sen naurun, koska sitä ei voi kuunnella tulematta hyvälle tuulelle itsekin.

Pikku kuusi ❤️

Aamut

Jos sattuu olemaan aurinkoista, niin aamut ovat edelleen ihan mahtavinta aikaa. Olen havainnut, että suurin piirtein yhdeksän ja kymmenen välillä aamuisin kyyhkysparvet vetävät ryhmälentoharjoituksia – aamujumppaa – ne lentävät valtavalla vauhdilla järjestelmällisesti ryhmittyneenä, eivät edes törmäile toisiinsa, mikä on minusta ihme! Mikäli parvi sattuu lentämään oikein matalalta meidän yli, sitä ääntä ihan pelästyy, kun siipien suhina on niin kova ääni. Enpä olisi uskonut. Vaikeaa oli saada kuvattua niitä, koska vauhti on niin kova. Ja pitihän tuohon videoon toki yksi haikarakin liittää. Ne ovat suosikkejani.

Eräänä aamuna sekä satoi että paistoi.


Arki

Kaikesta juhlavalaistuksesta huolimatta arki jatkuu kuitenkin. Kauppojen ulkopuolella odotetaan vuoroaan päästä ostoksille, maskit naamalla liikutaan ja pidetään turvavälejä. Tartuntoja on tällä viikolla ollut vähemmän kuin viime viikolla, mutta tilannetta arvioidaan uudelleen jatkuvasti.

Pienen ruokakaupan jono iltahämärissä
Tuttavan parvekkeelta kuvattua yömaisemaa

Jätä kommentti