Tosiaan, tänä kesänä on tullut käytyä rannalla todella harvoin, mutta kesähän vielä jatkuu. Olemme kovasti vältelleet julkisia liikennevälineitä, koska – no senhän kaikki tietävät!
Menomatkalla rannalle eilen tuli bussiin vanhempi naisihminen, jolla maski oli kiinni vain toisessa korvassa ja maksaessaan matkaansa hän piti maskia kiinni suun edessä huulillaan. Luultavasti hän kuului siihen joukkoon ihmisiä, joiden on ahdistavaa hengittää maski naamallaan, monet vanhat ihmiset kokevat niin, joten päästyään penkkiin istumaan, hän otti maskin pois. Seuraavalla pysäkillä kuljettaja pysäytti auton, nousi käytävälle seisomaan ja käski häntä tiukkaan sävyyn laittamaan maskin naamalleen tai poistumaan autosta saman tien. Tämän jälkeen maski pysyi kasvoilla.
Lisäksi näissä pikkuisissa kaupunkibusseissa on maksimimäärät, paljonko matkustajia saa ottaa kyytiin. Tällä hetkellä raja on 15, mutta sitä saatetaan alentaa kymmeneen, kunhan koulut alkavat syyskuun puolessa välissä, maanantaina pitäisi tulla lisää ohjeita.
Jos matkan varrelle sattuu kuljettajien vaihto, uusi kuljettaja tervehtii aina koko matkustamon, boa tarde, ja kaikki vastaavat, tietenkin. Olisi todella epäkohteliasta jättää vastaamatta.
Atlantin aallot
21.6. 2013 olen kirjoittanut tänne blogiin näin:
”Itse uimaan menossa aallokon sekaan on monia erilaisia tekniikoita, niitä on hauska rannalta seurata. Monien suosima tekniikka on sellainen, että kun on menossa veteen ja tulee iso aalto, kääntää sille kylkensä tai selkänsä, niin ei lennä nurin aallon voimasta. Jotkut hyppäävät suoraan aallon sisään ja siitä läpi, toimiva tekniikka sekin. Noissa aalloissa on yksi vaihe, jota kutsun ’hiekkaa housuihin’-kohdaksi. Kun aalto alkaa murtua ja kohista vaahtopäisenä, se pyörittää pohjan hiekkaa niin, että jos siinä vaiheessa seisoo sen kohinan keskellä vettä vyötäisiin asti, saa varmasti simmarinsa täyteen hiekkaa. Pyörre saattaa kyllä olla sen verran kova, että se riisuu housut kokonaan, on sellaistakin nähty ja koettu! (Tällaisesta minulla ei luonnollisesti ole kuvamateriaalia.) Kun ’hiekkaa housuihin’ -vaihe on onnellisesti ohitettu, ovat aallot ehjiä ja ihania kelluskella, saman taistelun aallokon kanssa saa sitten tehdä vielä poistullessaan, jos ei joku laine satu sopivasti viskaamaan uimaria matalaan rantaan. Ja kyllä on hauskaa! ”
Olen varmaan tullut vähän vanhaksi minäkin, koska eilen en lähtenyt ollenkaan kokeilemaan uimaan menemistä. Vesi oli 18-asteista, ja ilma 30. Periaatteessa minun pitäisi osata tuo edellä mainittu aallokonhallintatekniikka edelleen, mutta en vaan mennyt uimaan. Ehkä osansa varovaisuuteen toi myös se, että olen joitakin vuosia sitten joutunut aallon heittämäksi rannalle siten, että jouduin aallon pyörteen sisälle, ja se heitti minut monta metriä sivuun, lisäksi menin kuperkeikkaa ympäri aallon sisällä, ja kun pääsin jaloilleni, huomasin, etten ollut enää kovin kaukana pohjassa olevasta kivikosta. Jäinkin miettimään, että olikohan kyseessä viisas varovaisuus vaiko typerä pelokkuus, Jouni oli sitä mieltä, että ensimmäinen.
Moni muukin jäi vain vilvoittamaan itseään sukeltamatta aallokkoon, eikä keltainen lippu rannalla varmaan turhaa ollut.
Rannalla oli yllättävän paljon ihmisiä, vaikka ollaan jo syyskuussa, joten viikonloppuisin emme aio edes yrittää mennä sinne. Eri porukoiden välillä täytyy olla kolmen metrin turvavälit, eli kuten täällä sanotaan sosiaalinen etäisyys, kolme metriä. Jos ollaan liian lähekkäin, tulevat rantavahdit huomauttamaan. Ja tietenkin, jollei heitä tottele, joutuu poistumaan rannalta.
Mikin kirjoituksia Portimãosta 