On ollut mukavaa seurata, että aika moni on lukenut näitä mun juttujani. Mukavaa on ollut myös kommenttien saaminen – yleisimmin Facebookin kautta. Ja kivaa, jos vieläkin jaksatte lukea, kommentteja vastaanotan enemmän kuin mielelläni. Ja jopa suoraan tänne blogiin, koska FB:ssa ne helposti jäävät kaikkien muiden julkaisujen jalkoihin.
Ensi viikolla alkaa jo syyskuu. Meille se tarkoittaa, että aloitamme rantalomailun. Monet täällä vakituisesti asuvat ovat kehuneet, että paras rantalomakuukausi on juuri syyskuussa, joten sehän täytyy tarkistaa. Ja nyt siihen on ensimmäistä kertaa mahdollisuus. 🌞
Sunnuntai-illan tuntoja
Koko päivä on mennyt kirjaa lukiessa, Henning Mankell; Ennen routaa, Wallander-dekkari. Saattaa olla, että vakiohommani, neulominen, nyt vähän hidastuu, kun olen innostunut lukemisesta. Toistaiseksi olen vielä dekkarilinjalla, koska se on niin rentoa. Myöhemmin ehkä muunlaisiakin kirjoja tulee luettua. Syyskuun alusta aukeaa kesäloman jälkeen myös Algarven Suomi-seuran kirjasto. Olen käynyt siellä kerran, ja siellä on todella paljon suomenkielistä kirjallisuutta vähän joka lähtöön. Viimeksi ainakin sinne sai myös viedä kirjoja, joita on lukenut. Toivottavasti vieläkin voi, koska täällä ollessa olen kovasti nauttinut siitä, ettei kotona ole liikaa tavaraa. Kaikki on helpompaa, kun jokaikinen kaappi, hylly tai laatikko ei pursua tavaroiden paljoudesta. Siitä tulee vapautunut olo.
Sunnuntain ääniä
Näytettä minulla ei valitettavasti ole, vielä, ehkä joskus saan videoitua, mutta sunnuntaisin nuo kaupungin kirkonkellot kuulostavat ihan siltä, kuin siellä olisi kellonsoittaja saanut jonkun luovuuspuuskan. Ensin aamulla soi kellonaika, 11 kertaa, sen jälkeen alkaa iloinen ja epäsymmetrinen plimputus, joka kestää jonkin aikaa, sitten tulee muutama ihan normaali kirkonkellojen lyönti ja viimeiseksi koko ajan tahdiltaan kiihtyvä lyöntien rytmi. Yrittävätköhän ne sanoa, että nyt on kiire kirkkoon? Eikä siellä mitään kellonsoittajaa ole, koneelta tulevat, mutta niin on vain hauska kuvitella😂.
Lisäksi täällä on paljon joitain pieniä seurakuntia, ja nyt, kun kokoontumisrajoituksia on höllennetty, kuuluu tähän meillekin ainakin parista eri huoneistosta veisuuta sunnuntaiaamuisin. Jouni oli matkallaan aamusämpylöiden ostoon nähnyt, kuinka eräässä lukaalissa veisattiin tiukasti maskit naamalla. Seuraavalla videolla saattaa tuulen huminan takaa kuulla veisuuta. Video on kuvattu meidän keittiön ikkunasta. Itse veisuutilaa ei kylläkään näy.
Rutiinit
On ollut huvittavaa huomata, kuinka näin vapaalla ollessaankin samat rutiinit toistuvat päivittäin. Olenkohan vielä liikaa kiinni menneisyyden lukujärjestyksissä?
Aamulla kahvia, ja parasta on, ettei tarvitse lähteä mihinkään, vaan meillä on Suomesta mukaan tuotu hyvä kahvinkeitin täällä. Tämä ei kuulu paikallisiin tapoihin, ihmiset menevät kulmakuppilaan, yleensä aina samaan, juomaan aamukahvinsa. Mutta minä en halua lähteä mihinkään ennen aamukahvia ja aamiaista. Aamiainen ei myöskään kuulu paikalliseen kulttuuriin, ainakaan kovin runsas, sen sijaan lounas kyllä syödään, mikä taas meiltä usein jää väliin runsaan, muutaman tunnin kestäneen aamiaisen vuoksi. Sitten voi rauhassa miettiä, pitääkö käydä kaupassa, lukisiko kirjaa, täytyykö siivota, tiskit pitää kuitenkin joka päivä pestä, vai istuisiko vain auringossa vaikkapa neulomassa. Siinäpä päivä sitten kuluukin, säästä ja muista töistä riippuen vähän eri tavoin.
Iltapäivällä pitää saada jotain pientä välipalaa, koska varsinkin näin kesällä ruokaa syödään vasta illalla. Se kuuluu myös paikallisiin tapoihin. Yleensä meillä on mennyt niin, että auringon laskiessa ollaan syömässä, joten varmaan talvella ruoka-aikakin vähän aikaistuu, kun päivätkin lyhenevät.
En ole kummemmin kuvannut meidän ruokia, Jouni tekee hyvää ruokaa, mutta alla yksi ihana ateria, lohta ja lisukkeita.
Ja nyt Jouni tuli juuri sanomaan, että ruoka on valmista. 😀
Rutiineista vielä sen verran lisää, että ruoan jälkeen on kukkien kastelun vuoro, mulla on maailman paras ämpärin kokoinen kastelukannu, sillä saa kaikille vettä samalla täytöllä. Astioiden esipesu, iltavaatteet päälle (ei tarkene enää samoissa kuin paisteessa), hiukan auringon viime säteiden katselua ja ilta alkaa olla suurinpiirtein siinä. Usein nukahtaessa ajattelen, että onpa mukavaa herätä taas huomenna.
Mikin kirjoituksia Portimãosta 