Alkuun täytyy sanoa, että julkaisin uudelleen osan 1 juuri äsken, koska se ei jostain syystä näkynyt enää..
Lukuvuonna 17-18 oli paljon muutakin tekemistä kuin matkustelu Portimãoon. Koko talven, syyskuusta alkaen olin uskovainen Maria, joka jonotti vuoroaan psykiatrin vastaanotolle pakko-oireistaan johtuen. Olin siis mukana Malmin Työväenteatterin näytelmässä Pakko, harjoitukset kaksi kertaa viikossa, keväällä esitykset samoin. Se oli kyllä huikea kokemus, vaikka tekstiä oli aika paljon, ja vauhtiakin piti näytelmään saada eli ulkolukua riitti. Oppilaani olivat vasta neljäsluokkalaisia, joten en hennonut heille vanhempineen mainostaa kyseistä juttua, vaikka mieli teki. En nimittäin muista oikein mitään, mitä töissä sinä vuonna tapahtui, mutta kai minä jotain olen tehnyt, koska kaikki pääsivät siirtymään viidennelle luokalle.
Asuntoasiat edistyvät
Saadaksemme asuntoon lainaa pankista meidän piti esittää passit, veronumerot, terveystodistukset, joista ilmeni verenpaine ja pituus ja paino. (Ne sai apteekista sellaisista automaateista, jotka mittasivat ja punnitsivat. Maksoivat muistaakseni 50 senttiä kappale ja ne tarvittiin vakuutuksia varten.) sekä Portimaon sosiaalivirastosta hankittu todistus, ettei olla valtiolle velkaa täällä. Suomesta minulla piti olla mukana työnantajan todistus työpaikasta, (näytin henkilökorttia) palkkatiedot, kuluvan ja muutaman edellisen vuoden verotustodistukset, ja kun meillä ei näe kuluvan vuoden veroja kuin palkkakuitista, niin senhän sitten otin mukaan. Tämä aiheutti enemmän kysymyksiä kuin kaupungin henkilökortti. Emme olisi saaneet koko laina-asiaa järjestymään, ellen olisi vielä ollut töissä. Siinä vaiheessa ei yhtään harmittanut, etten päässyt 60-vuotiaana eläkkeelle, kuten muutamat, jopa minua nuoremmat kollegani. Kaikki paperit olivat tietty suomeksi, rouva Lobo kyseli minulta, mitä niissä lukee ja kirjoitteli sivuun tietoja. Onneksi numerot ovat vain numeroita, joten nämäkin epämääräiset todistuskappaleet kelpasivat.
Kevään aikana rouva Lobo lähetti kaikkia muitakin ohjeita ja dokumentteja s-postitse, sain ne tulostettua, paperia oli noin parin senttimetrin pinkka. Sitten niitä piti allekirjoittaa, ja rouva Lobo oli tarkasti merkinnyt, mihin kohtaan missäkin paperissa pitää allekirjoitus laittaa. Ja kummanko meistä, vaiko molempien. Sen jälkeen ne skannattiin, koko pinkka, ja lähetettiin takaisin sekä s-postilla että paperipostilla. Varmuuden vuoksi otin myös kopiot kaikista, koska joskus postia vaan häviää. Aika hupaisaa oli allekirjoittaa erilaisia papereita, joiden portugalinkielisestä sisällöstä ei ymmärrä juuri mitään.
Remontti valmistuu
Asunnon remontti valmistui ja laina-asiat alkoivat järjestyä huhtikuun alussa. Meillä oli tietenkin näytäntökausi vielä päällä, esitykset sunnuntaisin ja torstaisin. Siispä matkasimme Portimãoon maanantaiaamuna 9.4. Pääsimme perille jo iltapäivän aikana, joten suuntasimme suoraan asuntoa katsomaan. Sekä Rui että Felipe olivat meitä vastassa ja vielä ennen sisään menoa Rui sanoi, että jos te ette ole tyytyväisiä remonttiin, niin te ette osta asuntoa. Meillähän oli toki mukana pari matkalaukullista tavaraa, astioita, tekstiilejä ym. tyhjässä asunnossa tarvittavaa, vaikka kauppakirjoja ei vielä edes oltu allekirjoitettu, emmekä olleet nähneet remonttia valmiina. Se oli riskinottoa, mutta yhtään ei ole tarvinnut katua.
Vähän nolotti kysyä Felipeltä, että voisimmeko jo jättää nuo matkalaukut tänne, koska meidän hotellille on tästä matkaa, emmekä tarvitse niitä tavaroita siellä, ne on tuotu tänne uuteen kotiin. No, sehän sopi mainiosti, ja lopuksi hän vielä antoi meille avaimet, koska ei kuulemma enää itse niitä tarvitse. Vasta seuraavana päivänä, tiistaina, oli kauppakirjojen allekirjoitus sekä erilaisten verojen ja asunnon maksujen suorittaminen pankissa sovittuna.
Rui kertoi, että pankissa pitää olla mukana tulkki, koska kun notaari lukee niitä portugalinkielisiä papereita, jonkun pitää kääntää meille, mitä siellä sanotaan!
– No APUA! Mistä me nyt vuorokaudessa saadaan tulkki, ja mitähän se maksaa!!!
– Ei hätää, Rui rauhoitteli, hän voi olla tulkin roolissa ja hän pyytää jonkun toisen toimistolta Remaxin edustajaksi. Eikä maksa mitään, tarjoatte joskus oluet tai kahvit…
10.4.2018
Tuli tiistai, huhtikuun kymmenes päivä, ja jostain syystä oli hyvin kylmä ilma. Notaarikin istui sisällä talvitakki päällä. Kun näin, miten paksua pinkkaa papereita hän alkoi lukea ääneen, ajattelin, että tähänhän menee koko päivä, kun Ruin vielä pitää kääntää kaikki englanniksi, mutta siinä oltiin onneksi aika suurpiirteisiä. Silloin tällöin Rui kuiskasi meille joitain tietoja englanniksi, kaikkea tekstiä ei tarvinnut kääntää. Nimet papereihin, dokumentit talteen, kättelyä ja uudelle asunnolle käymään. Kaikilla oli kiire johonkin, joten kiitoskahvit tai -oluet jäivät toiseen kertaan. Ostimme itsellemme pullon sampanjaa, tai oikeammin paikallista kuohuvaa, mietoa valkoviiniä, muistaakseni hintaan 1,40€. Alkoi sataa kaatamalla, istuimme tyhjän olohuoneen lattialla aivan ihmeissämme siitä, että nyt meillä on asunto!
Lyhyin Portugalin matkamme
Keskiviikkona iltapäivällä alkoi matkamme takaisin Suomeen, mutta vielä aamupäivällä Rui ajoi meitä autollaan vesi- ja sähkölaitoksille tekemään sopimuksia. Emme olleet vielä hankkineet portugalilaista puhelinliittymää, eikä ulkomaalaiselle numerolle voinut tehdä sopimusta, joten Rui antoi oman numeronsa molempiin. Sanoi vain, että vaihtakaa se sitten kesällä, kun tulette. Homma sujui todella vikkelästi.
Lento saapui Suomeen torstaiaamuna, menin kentältä suoraan töihin, töistä kotiin kahville ja illalla oli tietenkin taas näytös. Seuraavana yönä kyllä väsytti!
Kesällä sitten tarjosimme sekä Ruille että hänen vaimolleen ruoat ja viinit kiitokseksi aivan mahtavasta palvelusta.
Rouva Lobolta tuli jossain vaiheessa sähköpostia, että hän on vaihtanut työpaikkaa, ymmärsin viestistä, että hän on edennyt urallaan, mitä en ihmettele yhtään! 👍🏽
Mikin kirjoituksia Portimãosta 