Tuulta, numeroita ja eteläistä menoa

Uusista terassikalusteista jo kirjoitinkin, mutta sitten ilmeni sellainen ongelma, että istuinaluset eivät pysy paikallaan, jos tulee kovia tuulenpuuskia. Ja pahimmillaan ne lentävät jonkun autoilijan tuulilasiin kadulle. Sitä riskiä ei voi ottaa. Aikani siinä sitten mietin, että mikä neuvoksi. Otin yhden sohvatyynyn päällisen ja täytin sen kaapeista löytyvillä painavilla vaatteilla, joita ei nyt juuri tähän vuodenaikaan tarvitse. Testaus yhtenä tuulisella iltana, ja kauppaan hankkimaan tyynynpäällisiä. Yhdeltä tuttavalta pyysin, että kun hän seuraavan kerran siivoaa vaatekaapeja, niin minä otan painavia vaatteita tyynyjen täytteiksi. Sitä odotellessa olen laittanut tyynyihin paljon erilaisia verhoja, joulupöytäliinoja, ja muutenkin talviväreihin kuuluvia sisustustekstiilejä. Matot saivat kuitenkin pysyä vielä lattialla.

Multaa ja kukkaruukkujakin olen vihdoin saanut tilattua – ja kotiin kannettuna. Ne saapuvat joskus kolmen viikon päästä. Se vaan ei ollutkaan yhtään helppoa. Kesti noin viikon, ennenkuin löysin verkkokaupan, josta löytyisi, mitä kaikkea haluan samaan kuljetukseen, sellainen maksuväline, joka suostuu toimimaan ja sisäänkirjautuminen asiakkaaksikin onnistuu. Täällä pitää osata ulkoa iso määrä kaikkia numeroita, että verkossa toimiminen onnistuu. Ihan itse luodun salasanan lisäksi pitää muistaa oma veronumero, ilman sitä ei mikään onnistu. Lisäksi pankkitoiminta menee niin, että on 7 numeroa, (jotka muuten olen nyt opetellut ulkoa, veronumeroa en vielä), ja hyväksyessäsi jonkun maksun saat satunnaisen valikon, jossa on valmiina kolme lukua, esim. 5, 7 ja 2. Sitten sun pitää kirjoittaa niihin laatikoihin omien, salaisten numeroittesi viides, seitsemäs ja toinen luku. Erikseen ei ole olemassa mitään tunnuslukuluetteloa, tämä on tunnusluku.

Oman portugalilaisen kännykkänumeron olen nyt myös opetellut. Sekä postinumeron.

Kuvan miehellä ei tosiaankaan ole mitään valjaita tai vastaavia, koska jossain vaiheessa hän kääntyi toisin päin, siis toinen jalka ulkopuolella. Sitä vaan ei viitsinyt kuvata, koska hän olisi voinut huomata sen.

Elämänmalli on muutenkin mukavan etelämaalaista. Jouni oli eilen odottanut kalakaupan ulko-oven ulkopuolella vuoroaan, mikä siis johtuu epidemiasta. Kauppojen ovissa lukee, montako asiakasta saa kerrallaan olla sisällä, muut odottavat kahden metrin välein ulkopuolella maskit naamallaan. Lisäksi on kohteliasta kysyä myyjältä, joka on kassalla lähellä ulko-ovea, voiko tulla sisään. Vain pienimpiin kivijalkakauppoihin näkee sisälle, montako siellä on. No, siis etelän meiningistä, asiakas oli ostanut kalaa mukanaan kannellinen ämpäri, johon myyjä ystävällisesti pakkasi kalat ja lisäsi mukaan jäätä ja vettä, kansi kiinni ja menoksi. Säilyvät fisut hyvin automatkan ajan. 😀

Täällä on paljon erilaisia pyhäpäiviä, itsenäisyyspäiviä ja uskonnollisia pyhiä, jolloin pikkukaupat ovat kiinni. Onneksi tästä ihan omalta katolta näkee, onko kauppa kiinni vai auki. Ja oppiihan sitä vähitellen muistamaan kansalliset juhlapäivät. Marketit ovat likipitäen aina auki, mutta on mukavaa suosia tuttuja lähikauppoja. Kerran, joskus vuosia sitten olemme seisseet bussipysäkillä yhtenä tuollaisena vapaapäivänä, eikä bussi tule. Joku ystävällinen ohikulkija sitten kertoi meille, ettei ole arkipäivä, ja bussit menevät eri reittiä. Tosin silloin vain arvailimme, mitä hän sanoi, nyt ehkä ymmärtäisi vähän paremmin, vaikkei hyvin vieläkään.