Tavallinen tiistai alkoi niin, että kymmenen aikaan kuului kovaa lokkien kirkunaa ja käkätystä. En jaksanut edes avata silmiäni, mutta kuulin, kuinka kirkon kellot löivät kymmenen kertaa. Eli vielä lisää unta. Yhdentoista aikaan heräsin taas kovaan lokkien ääntelyyn ja ajattelin, että johan tuota voisi vaikka herätäkin. Kun on mennyt nukkumaan kolmelta, niin yhdentoista aikaan on kahdeksan tunnin yöunet saatu, kyllä se riittää. Pelästyin aika lailla, kun avasin olkkarin parvekkeelle vievän oven ja siinä ihan vieressä MEIDÄN pöydällä seisoi toinen naapurikaton lokeista, toinen seisoi vähän kauempana, ihan makkarin ikkunan takana toisella pöydällä. Siinä siis syy meteliin. Lokit tulevat aamuisin tähän meidän puolelle varjoon, kun niiden oma katto on jo kuuma, luulen. Ja tästä näkee hyvin, mitä poikaset tekevät, kun ovat ihan vastapäätä. Toivoisin kuitenkin, että ne pysyisivät ihan omalla katollaan, koska tulee sellainen olo, että kohta joku lokki kävelee olkkarissa vastaan, kun unenpöpperöisenä menen sisään hakemaan seuraavaa kahvikupillista.
Mutta joku säpinäilta noilla lokeilla on tänään, kun niitä parveilee taivaalla ihan mahtavat määrät.
Tänään käytiin ensimmäistä kertaa ulkona syömässä. Ihanaa, italialaista ruokaa, jota tekevät nuoret portugalilaiset. Ihan meidän suosikkipaikka, joka on ollut vasta pari vuotta pystyssä. Kivaa nähdä, ettei tämä pandemia ole lannistanut heitä, ja että asiakkaita kuitenkin riittää, sekä TaKe away että paikan päällä olevia. Ulkona oli kolme pöytää, olimme onnekkaita, kun saimme niistä yhden, sisällä ei ollut ketään, mutta noutoannoksia meni koko ajan.
Kaupungilla näin myös tällaisen kyltin, jossa lukee, että tuoreita grillattuja sardiineja ja pippurikastike. Tuli heti mieleen Kaurismäen leffan pippurisardiinit, ja vähän hymyilytti.
Epätoivoisesti olen myös yrittänyt tilata multaa ja ruukkuja kotiin kannettuna, mutta vielä en ole onnistunut. Se maksamispuoli ei tänään jotenkin toiminut, kun vihdoin löysin kivoja ja kohtuuhintaisia tuotteita. Harjoittelu jatkuu…
Täällä on ollut poikkeuksellisen lämmintä, yölläkin, joten nyt on täkit pesty ja pakattu pois odottamaan talvea. Olen todella onnellinen, että pääsimme lähtemään silloin 2.6. Nyt on taas Lissabonissa tauti lähtenyt leviämään ja rajoituksia on tiukennettu kovasti. Siellä on tiettyjä alueita, joissa ei saa liikkua ulkona juuri ollenkaan. Jos menee kauppaan, niin valkoisiin suojavarusteisiin pukeutuneet viranomaiset kysyvät papereita ja tarkistavat, ettei todellakaan olen menossa mihinkään muualle. Täällä, etelässä on vielä asiat paremmin, ja ihmiset tuntuvat olevan huolellisia. Paitsi Lagosissa, jossa pari viikkoa ennen juhannusta joku oli päättänyt pitää synttärijuhlat ja saanut aikaan 111 uutta tartuntaa. Koko Algarven maakunta on asiasta ihan raivoissaan, ja jopa vaateliikkeiden ikkunoissa on osalla mallinukeista maskit naamallaan. Olemme kyllä tiiviisti kotona, Lagos on n. 30 kilometrin päässä, ja tuskin taas vähään aikaan mennään edes ulos syömään.
Näiden katujen päälle on viritetty katoksia, jotka suojaavat joko kuumuudelta tai sateelta, vuodenajasta riippuen. Kuppiloissa on pöydät kahden metrin päässä toisistaan, eikä sisällä ole ketään. Jos pitää mennä sisälle, mihin tahansa liikkeeseen tai kuppilaan, ei voi mennä ilman maskia naamallaan. Lisäksi jokaisen liikkeen ovessa lukee, montako ihmistä saa olla yhtäaikaa sisällä, se riippuu neliömääristä. Ulko-ovelta aina huudetaan, että voiko tulla sisään. Myös kadulla näkyy paljon ihmisiä maskeissa. Olen itsekin kauppareissujen yhteydessä pitänyt maskia koko ajan. Se tuntuu kaikkien yhteiseltä toisten huomioonottamiselta.
Mikin kirjoituksia Portimãosta 