Unta ja totta

Kadehdin ihmisiä, jotka muistavat näkemiään unia. Tämän seuraavan matkakumppanini kertoi eräänä aamuna.

Jossain Suomen kesässä olimme porukkalla istuskelemassa iltaa pöydän ääressä ulkona. Paikalla oli myös Vesa-Matti Loiri, tosin nuorempana kuin nykyään, Itse unen näkijä oli aivan lääpällään kyseiseen mieheen, ja kun Vesa-Matti siinä hänen vieressään sopivasti istui, ja vielä selvästi halusi kuiskata jotain korvaan, olivat toiveet korkealla.Kaikki kuitenkin romahti, kun unen sankari kuiskasi haluavansa viedä Mikin tansseihin, Me sitten Loirin kanssa olimme poistuneet käsikynkkää, minä jossain kesäisessä kukkamekossa. 

Eikä aikaakaan, samana iltana, siis näin uni jatkuu, jonkin kaupan kassaneiti on ollut puhelimessa ja kysynyt matkakumppaniltani, että missä Mikki on, täällä on nyt se OIKEA Otto, ja päivänselvää siis oli, että Tehosekoittimen Otto halusi palavasti saada minuun yhteyden. 

Eli: Kadehdin ihmisiä, jotka muistavat näkemiään unia! Onneksi kuitenkin saan edes kuulla muiden unia! 

Mutta seuraava tarina on tosi:

Tänään Vaun rannalla havahduin puolihorroksestani mahallaan maatessani, kun ihmiset kovasti jotain huutelivat. Kielestä en tietty ymmärrä, mutta sävy oli: ”Voi herranjumala, katsokaa nyt, voi hyvänen aika, varokaa vähän”. Rantahiekalla tepasteli kaksi lokinpoikasta, molemmat niin pieniä, etteivät osanneet pätkääkään lentää.

 

Isot lokit pelottavasti hyökkäilivät sellaisten ihmisten kimppuun, jotka menivät poikasia liian lähelle. Jotkut ihmiset juoksivat karkuun, toiset yrittivät hätyytellä poikasia kauemmaksi, me makasimme mahoillamme ja jossain vaiheessa jo peitimme päämme pyyhkeillä, jottei lokkiarmeija luulisi meitä vihollisiksi.

Nämä raukat sisarukset, kun jossain vaiheessa erkanivat toisistaankin, jonkin ajan kuluttua kuitenkin löysivät toisensa lähellä vettä ja vähän joivat, en muuten koskaan ole nähnyt lokin läähättävän, nyt näin. Aallon tullessa raukat menivät sitä karkuun, joten uimataitokaan ei ollut kehittynyt. Kun lähistöllä ei ollut ihmisiä, emo laskeutui myös hiekalle ja jutteli poikasille jotain, lienevätkö olleet jäähyväiset, koska eihän tuossa mitään ollut tehtävissä. Pesä on monen metrin korkeudessa jyrkän kallion päällä, eikä lentotaitoa ollut. 

 

 

Jotenkin surullisina ja vähän pelokkainakin vaihdoimme paikkaa kauemmaksi tästä luonnon näytelmästä.

Myöhemmin kuitenkin totesimme, että kyllähän noita lokkeja riittää!