Joskus on vaan ihan juhlaa


Ja tänään on ollut.
Eikä sitä uskois, että sellainen juhlantunne tulee ihan pienistä mukavista asioista, joita tapahtuu. En ollut viime yötä kotona, vaan ystäväni luona ja tilanne vain oli sellainen, että tunsin itseni tarpeelliseksi, kerrankin oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan. Sitäpaitsi nykyään tulee melkein aina nukuttua yönsä kotona, joten sekin on jännää olla jossain muualla.

Aamulla herättyäni siellä sain sitten naputella oikein Macbookia, mikä oli juhlaa sekin, upea kone!

Kotiinpaluun jälkeen sain siivouspuuskan – näin kesällä kun tää siivoilu menee niin, ettei aurinkoisella säällä malta, eikä pilvisellä huvita – mutta tänään olikin puolipilvistä. Ja niin kivaa on, kun on taas vähän aikaa suht siistiä!

Lisää positiivisia asioita: palkkapäivä ja kesälomarahat, vielä en ole ryhtynyt laskujen maksuun, vaikka varmaan se raha on jo tilillä näin puolen yön jälkeen. Säästän jännityksen huomiselle, mutta juuri kesälomarahoista johtuen pitäisi laskujen maksun jälkeenkin jäädä jotain jäljelle. Kerrankin!

Siivouksen jälkeen esitykseen ja tänään oli ehkä MAAILMAN paras yleisö, joka eli mukana ja osallistui, nauroi, vaikeni ja vaikuttui, ja silloin se näytteleminenkin tuntuu tosi hyvältä!

Teatterin jälkeen kotona on kouvolalaisia vieraita, ystäväni sukulaisia, jotka ovat ihan väsyneitä, painuvat nukkumaan, ja me ystäväni kanssa vielä jatkamme juttua elävän tulen äärellä grillimajassa tovin.

Siis ihanan monipuolinen reilu vuorokausi takana. Tänään tosiaan tuntuu siltä, etten mitään töitä kaipaa, kun tekemistä on niin paljon muutenkin, mutta, mutta, no, ne realiteetit palaavat sitten syssymmällä.

Muutama synkkäkin pilvi toki on ollut ilmassa, pari tuttuani eivät voi hyvin, juuri loma aiheuttaa ylilyöntejä ja huonoja fiiliksiä. Ihmettelen itsekseni, että miksi? Syitä on varmasti monia. Ja näiden synkkien pilvien varjossa en voi kuin olla vielä onnellisempi siitä, että tämä kesä on ollut niin aktiivinen ja positiivinen. Kaipa se kuitenkin on niin, että jos jotain haluaa saada aikaan, niin sitten vaan pitää tehdä. Tai oikeastaan se menee niin, että saa tehdä kaikkea kivaa, mistä lomalla nauttii.

Hyvä päivä ja huomenna seuraava.

Jätä kommentti