Päivät edellisestä kirjoituskerrasta ovat vaan olleet niin monipuolisia ja hienoja. Ja nyt tosiaan vielä tämä ukkossade, salamat välkkyvät taivaalla ja sade ropisee kovaa – ja silti on lämmintä! Vau!
Esitykset rullaavat, olen ollut rannalla ja uimassa, nauttinut elämästäni ja tästä kesästä, ja juuri tällä hetkellä nautin jopa tuosta rankkasateesta, koska päälläni on katto, enkä kastu.
Tänään Vantaajoen rannalla oli kaladramatiikkaa, ensinnä tiira, jolla oli vaikeuksia saada saalistaan syödyksi, ja toiseksi kuollut, aika kookas kala, joka vaan kellui siinä rantavedessä – mihinköhän se oli kuollut – kuinka puhdasta se vesi on? Paikalla oli muitakin ja yksi mamma siinä sitten puisen lankun avulla siirsi se kalan rantahetteikköön, saavat linnut viedä, sanoi hän. Jossain vaiheessa minusta runtui, että siellä rannalla ihan haisikin kalalta, mutta voi myös olla, että vaan kuvittelen. Uin kuitenkin, kalathan kuuluvat veteen, ja uiminen on ihanaa.
Ennen tämän kirjoituksen aloittamista yritin mennä verkkopankkkiin katsastamaan tilannetta, enkä yhtäkkiä ollenkaan muistanut kirjautumistunnustani, alkavaa dementiaa?? Yleensä ne numerot vain menevät automaattisesti sinne oikeaan laatikkoon, ihan häkellyin, kun tajusin, että nyt en tiedä, mitä numeroita tänne pitää kirjoittaa. Kun seuraavan kerran vaistonvaraisesti saan sen numerosarjan oikein, niin tallennan sen jonnekin!! Tuleeko teille muille tällaisia bläkäreitä? Pitääkö minun olla oikeasti huolissani?
Ja nyt näyttää ukkonenkin olevan ohi, sehän oli tosi pikainen, jostain kaukaa vielä kuuluu kuminaa, mutta ei edes sada enää.
Ja vielä lopuksi täytyy todeta, että on tuo teatterin porukka ja sen työn tekeminen siellä sellaista, että vaikka kuinka ajattelisi sunnuntain esityksen jälkeen, että aah – nyt on kaksi päivää vapaata – niin ei sitä voi olla ajattelematta, vapaapäivinäkään, siitä vaan muodostuu jonkinlainen perhe, joka elää aikansa. Tässä tapauksessa heinäkuun loppuun. Ja se on minusta hienoa!!!
Mikin kirjoituksia Portimãosta 