Vihdoinkin olisi aikaa keskittyä mielipuuhaani, rannalla makaamiseen, sääennusteet vaan näyttävät pilvistä ja viileää, ei kiva! Ja eräskin lukijani tässä taannoin ilmoitti, että olis kiva lähteä vaikka yhdessä ”salarannalle”, joo, mennään, mutta pitäiskö pukeutua sinne, kun ei taida lämpö riittää. Toisaalta voisi vaikka pestä mattoja siinä lähellä olevassa aivan mainiossa mattojen pesupaikassa, ei ehkä tule niin kylmä.
Vuorokausirytmi on nyt kääntynyt ihan kokonaan, tänään heräsin kolmelta (15:00) ja vielä valvon. Enkä ole tässä talossa ainoa! Huominenkin taitaa mennä nukkumiseksi, jos kerran on pilvistä. Se vaan on niin kummaa, että kun on joutunut vuosikymmeniä heräämään arkiaamuisin töihin, niin sitä repii iloa vaan ihan pelkästä valvomisesta, siitä, ettei tarvi herätä aamulla. Ihminen tarvitsee vaihtelua pysyäkseen vireessä, emme ole koneita, vaikka joskus voi vähän siltä tuntuakin.Tai että ainakin meiltä odotetaan konemaista suorittamista, mille tekee kyllä mieli näyttää … en kirjoita! Hiidenlinnalaiset tietävät, mitä tarkoitan.
Lisäksi tähän kesään liittyy mulle aivan uusi fiilis, sille pitäisi keksiä joku ilmaisu. Se ei ole vain ylpeyttä, vaikka vähän sitäkin, eikä se ole vain onnellisuutta, vaikka myös sitä; se on jotain huojentunutta iloa, rauhaa, onnea ja tilaa hengittää syvempään, kun huomaa, että jälkikasvu alkaa vähitellen löytää omia polkujaan, että lapset ovat kehittyneet aikuisiksi, omiksi mainioiksi persoonikseen (voiko tuo edellinen olla sana, se näyttää niin hassulta kirjoitettuna).
Ja sitten huomenna, kun olen ensin nukkunut niin pitkään kuin huvittaa, katson läpi kaikki tallennetut telkkariohjelmat, joita en ole ehtinyt katsoa, rentoudun, kudon taas pienen palan sateenkaarenväristä villapaitaa ja nautin.
Mikin kirjoituksia Portimãosta 